Matti Putkonen, 78 tai jotain sinne päin, on se krapulaisen oloinen sekava, läski ja kiukkuinen vanhus, joka jostain syystä notkuu asiaohjelmien liepeillä siitä huolimatta, ettei hänessä ole asiallisuudesta jälkeäkään. Putkonen, joka henkilöi kaikkia sukupolvensa huonoja piirteitä ilman ainuttakaan hyvää, on SDP:n löytö ja suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen luoma tunnoton hirviö (kiitti helvetisti molemmille), joka murskaa, rähjää, lokaa, raivoaa ja väkisinmakaa onnistuen koko ajan näyttämään pohjattoman väsyneeltä. Putkonen säheltää tunnetusti persujen puoluetoimistolla naurettavan työmies-tittelin turvin ilman kunnollista työtehtävien rajausta, mutta ainakin murjotus, kakaramainen herjanheitto, absurdistiset antitiedotustilaisuudet ja tiedotusvälineiden uhkailu kuuluvat vakiotoimiin.
Kaikki varmaankin muistavat kesältä 2015 surullisen näytelmän, jossa Putkonen mestaroi aivan uskomattoman amatöörimäisesti toteutettua pseudojulkista oksennuksenmoppausoperaatiota puoluetoimistolla sen jälkeen, kun yksi perussuomalaisten uusnatsitoimintaan joko tyhmyyttään tai hulluuttaan myönteisimmin suhtautuneista kansanedustajista syytti tyräyksistään kaikkia muita ja luikki pakoon, minkä ohessa Putkonen julkisti listan yleisvaarallisista henkilöistä, jotka olivat ko. pullamössöbreivikin toimia kehdanneet arvostella. Putkosen vihollislistoilla on varmasti enemmänkin mittaa, sillä hän on rapaisen uransa aikana ehtinyt retuuttaa verbaalisesti suurin piirtein kaikkia, jotka eivät ole halunneet vajota samoihin mutiin hänen kanssaan, ja kolmannesta niistä, jotka ovat halunneet. Kun takki on likaantunut loasta, on se kätevää kääntää: Putkis vietti vuosikymmenet haukkuen Keskustaa, luonnehtien puolueen puheenjohtajia "pahansuopaisiksi [mikä ei ole edes oikea sana, saatanan vajukki] ja ilkeiksi akoiksi", mutta on nyt puhumassa multaisen hallitusyhteistyön puolesta.
Putkoselle tuntuu olevan käsittämätöntä ymmärtää, että kaikki eivät rakasta häntä ja pidä hänen lausumiaan ylimpänä totuutena. Jo entuudestaan huomattavia rasittavuuspisteitään Putkonen on nostanut käynnistämällä hyökkäyksen kaikkia tiedotusvälineitä kohtaan, jotka kehtaavat tarkastella kriittisesti tälle partapeikolle niin rakasta puoluetta, johon hän opportunistisesti loikkasi niinkin varhain kuin 2010. Erityisesti Ylen uutistoimituksen päätoimittaja on saanut uusia laakereita siitä, että tämä känisevä öykkäri urputtaa koko ajan tiedotuksen puolueellisuudesta kuin kiukkuinen akka terveyskeskusjonossa. Puolueellisuus merkitsee Putkosen käsityskyvylle mitoitetussa maailmassa sitä, että tiedotusväline raportoi persujen tyrimisestä. Tyrimisen vähentäminen näyttää olevan mahdotonta, eikä ihme, kun työmiehenä häärii pöytätavaton villisika.
Putkosen habitus on kansanterveydellisesti haitallinen: se aiheuttaa välitöntä närästystä, depressiota ja epämiellyttäviä hajuaistimuksia. Puusilmäisenä tyyliniekkana Putkonen kasvattaa efektiä retuuttamalla tilaisuudesta toiseen samaa syntisen rumaa paitaa, jossa möllöttävän naisen kuolleet silmät harittavat sitä pahemmin, mitä päärynämäisemmäksi Putkosen kroppa pullistuu. Vuoden huonoimman pukeutujan tittelin vie Sebastian Tynkkynen naurettavine polvihousuineen A-studion lähetyksessä, mutta kakkossijalle kirii Putkonen hypnoottisen karmeine paitoineen. Ja jos selviää ulkomuodon kaameudesta, jää henkiin vain kärsiäkseen romutuskuntoisen höyryjyrän väsyneet jurnutukset.
Ainoa tapa tehdä Putkosen esiintymisistä siedettäviä on kuvitella, että hän on koko ajan humalassa. Se ei vaadi mielikuvitukselta suuriakaan ponnistuksia. Joskus se ei välttämättä vaadi mielikuvitusta lainkaan.
Miksi ihmeessä Timo Soini antaa tämän eläkkeelle jo vuosikymmenet parhaiten soveltuneen yrmyn huseerata levottomia pitkin puoluettaan, kuin äijä ilmiselvästi kuuluisi rapistuvalle kesämökille riitelemään naapurien kanssa vesialueiden rajoista ja jupisemaan itsekseen siirtolohkareille? Onko Putkosella kassakaapissaan alastonkuvia Soinista, vai miten tällainen on mahdollista?
Ai, niin, raiskaus vm. 1988.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti