Tämä kävelevä, karjuva rektaalipaakku hallitsee neljän ja puolen (4½) miljardin dollarin omaisuutta, mutta se ei riitä. Hänen on pakko olla esillä koko ajan, koska ilmeisesti muuten hänen elämänsä ei tunnu miltään. Ihmisen täytyy olla hyvin murheellinen sitoutuakseen joka aamu istuttamaan päälaelleen katujyrällä litistetyn kissan vain siksi, että on antanut sen muodostua tavaramerkikseen, ja todella epätoivoinen hänen täytyy olla, jos hänen on käynnistettävä egonsa tyydyttämiseksi presidentinvaalikampanja. Kieltäydyn uskomasta, että Trumpin politiikassa on kyse mistään muusta. Ylipalkattu perseääliö ei kestä sitä, että vaalikampanjavuosina joku uutinen on häntä isompi, että on ylipäänsä jotain, joka ei kytkeydy hänen sairaaseen persoonaansa. Tähän ainakin viittaavat kaikki merkit: sisällötön kiukku, suoranainen valehtelu, rähjääminen, omiin möhläyksiin takertuminen kahta kauheammalla kiihkolla, kaikkien mahdollisten tahojen solvaaminen ja ennen kaikkea haluttomuus selittää, miten hemmoteltu tupeeviemäri tarkalleen korjaisi asioita. Uskoni ja toiveeni on, että Trump tarvitsee jakamatonta huomiota ja tiedon siitä jaksaakseen ylipäänsä elää. Jos mies ei olisi sairas, olisi häneltä moraalitonta kaapata jo valmiiksi riittävän tyhmä vaalikampanja omaksi perseilyshowkseen.
Trump on poliittisesti tabula stulta, tyhmä taulu. Tyhmät ja täysipäiväisesti kiukkuiset ihmiset pystyvät projisoimaan hänen aivottomaan poltergeist-politiikkaansa mitä tahansa omia odotuksiaan, pelkojaan ja riittämättömyyden tunteitaan. Hän on ehtinyt olla demokraatti, republikaani, reformisti, demokraatti, republikaani, sitoutumaton ja republikaani. (Yhdysvaltain reformipuolue on hyvin "mielenkiintoinen" porukka, jonka presidenttiehdokkaina ovat olleet Pat Buchanan ja Ralph Nader — peräkkäisissä vaaleissa.) Hän on lakannut viihtymästä joka puolueessa heti, kun kiinnostus on siirtynyt syrjään hänen persoonastaan. On kyseenalaista, onko Trumpilla mitään poliittisia näkemyksiä: hän on ehtinyt olla itsensä kanssa eri mieltä lähes kaikesta ja on lähes erikoistunut ylläpitämään keskinäisesti poissulkevia poliittisia ohjelmia. Nytkin mölyapinan lupaukset ovat katteettomia ja pölvästimäisiä. Ainoa järki niihin löytyy siitä, että ne ovat järjestään toteuttamiskelvottomia. Kategorinen muslimien porttikielto olisi lainvastainen sen lisäksi, että sitä olisi naurettavan mahdotonta valvoa; ja olisi todella kiinnostavaa kuulla, miten Trump toteuttaisi lupauksensa Yhdysvaltain ja Meksikon koko maarajan kattavasta yhtenäisestä muurista, jonka Meksiko pystyttäisi sataprosenttisesti omalla kustannuksellaan. Miten? Soittaisiko hän Peña Nietolle ja uhkaisi naapuriaan sodalla?
Trumpilla ei tietysti ole mitään muuta suunnitelmaa kuin piereksiä kurkkusuolestaan tällaisia järjettömiä aloitteita. Niillä saa julkisuutta, ja kun edes vaivoin järjissään olevat poliitikot kritisoivat niitä, saa Trump aiheen käydä ala-arvoisiin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin näitä vastaan. Juuri tätä hänen kannattajakuntansa, tuo vastenmielisen egoistisen Baby Boomer -sukupolven järkijättöisimpien ja katkerimpien täiden hyllyvä massa, haluaa. He ovat helvetin kiukkuisia, ja he leimatuvat hanhenpojan tavoin siihen poliitikkoon, joka tekee loputtomasta kiukusta normaalia. Yhdysvaltain presidentinvaalien sloganit eivät ole varsinaisesti mitään Kantin argumentteja, mutta Trumpin sisällyksettömyys on niin röyhkeää, että sitä on pidettävä suunnitelmallisena. Se on tosi paskiaisen merkki.
Trump on niin pohjaliejuinen ihminen, että hän saa jopa Fox News -uutiskanavan vaikuttamaan vakavasti otettavalta journalistiselta toimijalta. Republikaanien esivaaliväittelyissä yksi Foxin toimittajista kysyi Trumpilta epämieluisan, mutta relevantin kysymyksen – miten hänen kaltaisensa moukkamaisesti rähjäävä ja muita rutiininomaisesti solvaava öykkäri sopisi luonteensa ja persoonansa puolesta valtionpäämieheksi – ja tämän jälkeen Trump on käynyt raukkamaista sotaa toimittajaa vastaan. Ihme kyllä, Murdochin pulju on osoittanut jotain selkärankaa ja pitänyt minimaalisen journalistisen integriteetin puolta.
Jopa republikaanista puoluetta kohtaan syntyy välillä pientä säälin pilkahdusta, kun seuraa, miten helisemässä he ovat hallinnasta riistäytyneen höyryjyrädemagogin kanssa. Niin vahva on Trumpin vastenmielisyys. Lopulta republikaaninen puolue on tietysti ansainnut Trumpin taktiikallaan, joka on uskotellut urpoimmille konservatiiveille, että typerät kulttuurisodat olisivat kokonaisuutena voitettavissa heidän puoluettaan äänestämällä. Ei ihme, että änkyrät ovat katkeroituneet entistä enemmän, kun republikaanit ovat heidän avullaan voittaneet symbolisia taisteluita, mutta menettäneet vääjäämättä asemiaan laajemmassa sodassa. Bush nuoremman jälkeen puolue-eliitti on pyrkinyt modernisoimaan itseään ja tuomaan konservatismin 2000-luvulle, mutta heidän mukaansa haalima arvokonservatiivinen aivovammasakki ryhtyi vastarintaan ja on jatkuvasti harannut vastaan jokaiselle yritykselle, jolla puolueen vetovoimaa on yritetty mitenkään laajentaa ja rakentaa sille mielekästä tulevaisuutta. Tälle porukalle maltillisuus on myrkkyä, ja nyt sitä ovat jo hyvät käytöstavatkin, jotka on sumputettu yhteen vihatun poliittisen korrektiuden kanssa. Hyvät tavat ja kaunis käytös eivät enää kuulu kovimpien amerikkalaiskonservatiivien maailmaan, vaan Trump palkitaan siitä, kun hän pilkkaa vammaisia ja amerikkalaisia sotavankeja. Näin alas ovat Yhdysvaltain suurten ikäluokkien kulttuurisotien katkerat veteraanit vajonneet. Olkoon tämä heidän viimeinen rynnistyksensä ennen hiipumista ja kunniatonta kuolemaa, sillä olen jumaliste saanut tarpeekseni tämän vaaleanpunaisen möhköfantin karjunnasta uutisissa harva se päivä.
Ai niin, tämän vuoden puolella Trump alitti itsensä jälleen kerran. Hän messusi, että voisi ampua jonkun 5:llä Avenuella menettämättä lainkaan kannatusta. Tämä on ehkä räikeintä hybristä sitten 80-luvun Bond-konnien, ja voin vain toivoa, että Trumpin loppu on yhtä näyttävä. Tosin Trumpia mukaillen muistakaamme, että pahan asemiehen voi pysäyttää... hyvä asemies. Niitä vain ei taida olla kovin paljoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti