Hallitus

Hallitus – koska sekin on viimeksi ollut hyvä? En minä ainakaan muista. Tietojemme mukaan hallinnon paskuus juontaa juurensa ainakin Ateenan demokratiaan, joten ei ole hirmuisen tuoretta saati oivaltavaa haukkua hallitusta. Mutta minkäs teet, kun retrospektiivin aiheena on Vuoden paskiaiset 2015. 

Vuonna 2015 Suomessa ehti toimia kaksi hallitusta, molemmat niistä helvetin surkeita kyvyttömyyskeskittymiä. Minulle tuottaa erityisen suurta mielihyvää muistuttaa, että toistensa päälle on ollut oksentelemassa koko parlamenttimme nykyinen puoluevalikoima. Se, että Vasemmistoliitto ja Vihreät päättivät hylätä Kataisen-Stubbin katastrofin viime tingassa vaaleja edeltävänä vuonna, ei saa minua näkemään niitä yhtään edullisemmassa valossa, vaan lähinnä kyynisinä nilkkeinä, jotka ehkä tekevät ihan oikein aliarvioidessaan potentiaalisten äänestäjiensä älyä ja muistia.

Stubbin naurettavan saamattoman hallituksen taival päättyi monta kuukautta myöhässä absurdiin näytelmään, jossa hallitus ryhtyi kaatamaan omia hankkeitaan eduskunnassa. Muut olivatkin kaatuneet jo siihen, ettei ketään kiinnostanut kunnollinen valmistelu. Typerää sote-uudistusta jurnutettiin iän kaiken hallituksen ja opposition katastrofaalisen typerillä ääliöillä täytetyssä työryhmässä, jota kaikki varoittivat siitä, ettei näin hutiloiden roiskittu tekele mene mistään kontrollista läpi, eikä se mennytkään. Ainoa hyvä asia kevään vaaleissa oli, että niissä pudotettiin muutamia urpoja itselleen liian vaarallisilta paikoilta. Esimerkkeinä mainittakoon keskittymiskyvytön pääministeri vailla pienintäkään johtamiskyvyn ilmenemää, tupelo valtiovarainministeri, joka osaa hädin tuskin sanoa oman nimensä ymmärrettävästi ja on täysin pihalla oman hallituksensa linjauksista, ja hyinen sisäministeri, joka luennoi hihhuleille Raamatun ylemmyydestä Suomen tasavallan lakiin nähden. Ikävä kyllä ministereiksi päätyi ihan yhtä kyvyttömiä ja vaarallisia poliittisia eläimiä, joten turvallinen sisäänhengitys on vielä aivan liian aikaista.

Syistä, joita en aivan käsitä, oli Keskusta jo vuodesta 2014 alkaen ilmiselvä uusi pääministeripuolue. (En ylipäänsä käsitä Suomen Keskustaa. Inhoan suurin piirtein kaikkia puolueita, mutta pystyn sentään yleensä tajuamaan, mikä kussakin niistä vetoaa kannattajakuntaan. En voi ymmärtää, millaisiin ihmisiin Keskusta voi vedota. Se näyttäytyy minulle lähinnä avaruusolioiden perustamana puolueena, jonka vetovoiman on pakko perustua feromoneihin tai muuhun vastaavaan. Keskustalaisen erottaa joukosta. Hän näyttää oudolta, ja hänen kanssaan keskustellessa hiipii mieleen vieno epäilys siitä, että kyseessä on jokin vieras elämänmuoto, joka simuloi ihmiskäytöstä 1970-luvulla kerätyn raakadatan tuella. Olen melko varma, että pystyisin ymmärtämään välittömämmin Uuden-Guinean vuoristokansoja kuin keskustalaisia.) Oli kieltämättä huvittavaa seurata, miten kaikkien muiden puolueiden johtajat nöyryyttivät itseään mielistelemällä kuninkaaksi voideltua diplomipökkelöä, jolla oli tarjota vain ympäripyöreää höpinää vailla yksityiskohtia.

Oli silti vaikeata uskoa, että edes Sipilän kaltainen suuriluuloinen ummikko kykenisi saamaan aikaan jotain Stubbin hallitusta huonompaa. Illokseni Surukseni Joksikin tunteekseni olin väärässä: kolmen ässän suhaus kykeni noin puolessa vuodessa kaivautumaan vielä edeltäjäänsäkin syvemmälle paskaan. 

Ministereitä on sentään vähemmän kuin aikoihin, mutta ovat he sitten myös helvetin huonojakin. Koko joukosta on vaikeata löytää ketään, joka tuntuisi täysin ymmärtävän asemansa ja vastuunsa saati hallinnonalansa perusteet. Kärsimätön ja kypsymätön pääministeri ei tajua, ettei valtiolaivaa voi ohjata samalla nopeudella kuin omaa yritystään, vaikka epäonnistuu tässä jatkuvasti. Pääministeri osallistui TV-viihteen tekemiseen tyhmällä ja lässyllä televisiopuheellaan, jossa juksasi valtion velkaantuvan kaksinkertaisella vauhdilla ns. todelliseen tasoon verraten ja pelotteli vielä tyystin totuuden vastaisesti komission panevan Suomen valjaisiin, jos pienituloisten elintasoa ei huononneta. Valtiovarainministeriä ei hotsita perehtyä vastuualueisiinsa, ja mieluummin tämä filosofian tohtori tölviikin itseään ansioituneempien tutkijoiden oletettua kesälomalaiskottelua ja esittelee eduskunnalle pokkana keksittyjä lukuja oman ministeriönsä hankkeista. Ulkoministeri esittelee Suomen kasvoja maailmalle eikä selvästikään jaksa oikein johtaa omaa puoluettaan. Ulkoministerikään ei tajua omaa asemaansa, kun ylläpitää siinä naurettavia boikotteja tiettyjä tiedotusvälineitä kohtaan. (Ei muuten ole rasisti hän, mutta hyvä suvaitsemaan rasismia.) 

Muista ministereistä mainittakoon vaikkapa sveitsiläinen miljonääri, joka haluaa haasteita ja kiiltokuvia ansioluetteloonsa (Hei, siinä on eräs ihmistyyppi, johon Suomen Keskusta vetoaa niin, että minäkin ymmärrän: sveitsiläiset miljonäärit, jotka haluavat hyvältä näyttävän lisän CV:hensä!), 30-lukulaisen takakireä puolustusministeri, joka valehtelee virkamiesten kelpoisuusvaatimuksista eikä tahdo pysyä tuolillaan haastattelussa, terveys- ja sosiaaliministeri, joka rohmuaa yksinhuoltajan avustuksia siitä huolimatta, että on avoliitossa hyvätuloisen merikapteenin kanssa (ja saa tästä hyvästä vielä melkein pari tonnia ylimääräistä tuloa oikeudenkäyntikulujen korvausten muodossa, kun poliisin "sattumalta" kohdille osuneen loman vuoksi syyteoikeus petosasiassa vanhenee), ja Juha Rehula, joka on yhä aivan liian Juha Rehula käyttääkseen valtaa muihin ihmisiin. 

Naurettavaa oikeus- ja työministerin kaksoissalkkua roikottava Jari Lindström, joka varmaan olisi hyvä apu pienessä mökkiremontissa tai sen sellaisessa, erottuu sentään edukseen siinä, että hän auliisti myöntää, kun vastaan tulee jotain, mitä hän ei ymmärrä tai on ymmärtänyt väärin. Tämä kattaa melkein kaikki hänen tehtävänsä, mutta ainakaan hän ei ryhdy vänkäämään asioista lapsellisesti, kuten tuntuu olevan suurin piirtein kaikkien muiden ministeriemme tapa.

Näinkin lahjaton ja suoranaisen arveluttava porukka voisi vielä välttävästi menetellä, jos sentään syntyisi tuloksia. Kolme muskettisoturia eivät vain tunnu saavan aikaan muuta kuin amatöörimäistä hösellystä. Hallitusneuvottelujen päättyessä kaverukset hehkuttivat olevansa hengessä ja melkein ruumiissakin yhtä, mutta jo parin kuukauden hallitustaipaleen jälkeen kolmikolla meni niin yhtenäisesti, että pääministeri kävi ties miten monta kertaa parin päivän sisään kiukuttelemassa menevänsä ihan just kohta presidentin puheille. Oliko hyvä luottamus häh? Arvottoman kähmintänäytelmän tuloksena syntyi sote-malli, jota en usko kenenkään ihmisen halunneen. Muistaakseni ennen vaaleja tämä porukka lupasi keventää hallintoa, mutta nyt ne keksivät kokonaan uuden hallintotason, jonka toimialue on todella hämärä. Jos sekään päätös nyt sitten pitää. Ihmekös tuo, ettei tulosta synny, kun hallitus peruu päätöksiään useammin kuin nuijii niitä läpi. Nyt kukaan ei enää edes pidä lähtökohtana sitä, että hallituksen päätös pitäisi sellaisenaan. Tämä ei ole enää edes hallitus, joka huusi sutta, vaan hallitus, josta tuli täysi susi.

Ne harvat päätökset, jotka pitävät, ovat tyhmiä, moraalittomia ja haitallisia, kuinkas muutenkaan. Ja tietysti ristiriidassa pyhien vaalilupausten kanssa. Vielä ennen hallituksen päätöksiä kaatuivat näet vaalilupaukset. Olin hieman huvittunut siitä, että ihmiset tuntuivat aidosti järkyttyvän, että suomalaiset puolueet eivät piittaa vaalilupauksistaan. Tietysti vähän uutta oli, miten röyhkeästi ja tyhmästi asiassa toimittiin. Mikään pakko ei ole mennä valokuviin kylttien kanssa lupaamaan, että tästä ei leikata, jos voi aavistaa, että siitä ehkä sittenkin täytyy leikata. Mutta jos ei ole mitään eettistä ydintä tässä raparyhmässä, niin mikäpä tuommoistakaan estää. Kuluttajansuojalakiahan ei kukaan viitsi edes piloillaan soveltaa vaalilupauksiin, joita tekevät lähinnä valehtelusyytösten kääntelyyn ja kiertelyyn erikoistuneet ihmiset. Hallituksen ristiretki koulutusta ja kaikenlaista intellektualismia vastaan on saanut joskus sivistyspuolueena paistatelleen Kokoomuksenkin kevyesti mukaansa. (Ymmärrän hyvin ainakin Perussuomalaisten sivistysvihamielisyyden syyt, ja Keskustalle inhimillisen kulttuurin toiminta tuntuu muutenkin vieraalta alueelta.) Avuton, henkisesti jokseenkin kyvyttömän oloinen opetusministeri, jonka maisterin paperit ovat sinänsä jonkinmoinen esimerkki korkeakoulutuksen inflaatiosta, on käynyt erityishyökkäykseen korkeakouluja vastaan. Sivustatukea on antanut Oxfordissa naurettavan selkäydinvaurioisella rallienglannillaan jotenkin tohtoriksi väitellyt Olli Rehn, joka on ehtinyt toimia professorinakin Helsingin yliopistossa. Hallituksen nollajoukko on keksinyt, että tieteen ja tutkimuksen pitää tästä lähtien perustella tarkkaan, miksi se ansaitsee olla olemassa. Asetelma on kieltämättä mielenkiintoinen: henkiset kääpiöt vaativat, että se juttu, jonka ansiosta ihmiset ovat ikinä kyenneet saavuttamaan mitään edistystä, täytyy nyt ottaa syyniin ja katsoa, onko siitä mihinkään.

Viimeisen silauksen paskan hallituksen mätäkuormalle antaa toimeenpanovallan käyttäjiltä hyvin sopimaton, vastuuton, röyhkeä ja hävyttömän ylimielinen sekä välinpitämätön suhtautuminen lakiin. Kun ministerit eivät ymmärrä lakia, ts. eivät ole tehtäviensä tahalla, lohduttautuvat he purkamalla kiukkunsa lakiin ja sen tulkitsijoihin, joiden takia juosten kustut uudistushankkeet muka kariutuvat. Mitä jos kokeilisitte vaikka miettiä asiat kunnolla ja valmistella ne huolellisesti ja esim. tutustua lainsäädäntöön ja oikeusperiaatteisiin etukäteen? Olisko liikaa vaadittu? Voisi mennä paremmin, ja tässä olisi se bonus, että voisi syntyä jopa hyvää hallintoa. On täysin käsittämätöntä kuulla, kun ministerit vaativat perustuslakiin joustoja taloustilanteen vuoksi. Tämä on silkkaa barbariaa. Jos hallitus haluaa muuttaa perustuslakia, tehköön sen. Siihen on työkalut. Mutta on hävytöntä ja sietämätöntä, että ministeri vaatii oikeusvaltioon ja perustuslaillisuuteen jotain suhdannesidonnaisuutta. Haistakoon paskan, mokoma pimeä poppamies. Maa on lailla rakennettu, jumaliste, ja oikeusvaltio sekä perustuslaki ovat linnoituksia, joita eivät luonnonvoimat tai barbaarilaumat tai varsinkaan ammattitaidottomien ministerien laiskuus voi murtaa. On käsittämätöntä nähdä moista puolijauhoista argumentaatiota, jonka perässä ei kirjoittajan nimen kohdalla lue "B. Mussolini". (Tuo oli ehkä jo liikaa. Mussolini oli maailmankatsomuksensa suhteen sen verran rehellisempi, että tuskin olisi vaivautunut kirjoittamaan samanlaista räkää kuin Rehn.) Hävetkää. Erotkaa koko roska. Kaikki olisi paremmin ilman teitä.