maanantai 24. helmikuuta 2014

Pertti Salolaisen ja Ylen asiantuntemus

Ma 24.2.2014 Ylen Radio 1:n Ajantasa-ajankohtaisohjelmassa keskusteltiin Skotlannin itsenäisyyshankkeesta. Asiantuntijavieraaksi oli kutsuttu Pertti Salolainen, jota on joskus pidetty jonkinlaisena ulko- ja EU-politiikan asiantuntijana. Perehtyneisyys ja asiantuntijuus totta vie loistivat Salolaisen tarkassa analyysissa.

Kun puheeksi tuli Euroopan komission erittäin varautunut suhtautuminen mahdolliseen itsenäiseen Skotlantiin, esitti Salolainen tämän johtuvan siitä, että komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on "espanjalainen" ja pelkää näin ollen oman maansa separatistisen liikehdinnän (Katalonia, Baskimaa, Valencia...) saavan lisäpontta Skotlannin pyrkimyksistä. José Manuel Durão Barroso on tietysti espanjalainen siinä missä Salolainen on virolainen, ruotsalainen tai venäläinen.

Kaiken huipuksi Ylen toimittajakin oli niin sivistymätön ja pihalla, ettei puuttunut asiaan mitenkään, vaan vieläpä lausui itsekin reteesti Barroson José-etunimen päin helvettiä. Portugalissa J ei äänny H:na, mutta miksipä toimittaja mitään tietäisi, kun ei eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Salolainenkaan tiedä, kuka EU:n komission puheenjohtaja edes oikeastaan on. Ai niin, Salolainen on entinen Ylen toimittaja. Eipä siis ihmeteltävää tässäkään.


lauantai 1. helmikuuta 2014

Mikko Paatero

Huumepoliisin pomoa epäillään huumekaupan pyörittämisestä ja poliisiministeri on maallisen oikeuden asemesta ensisijaisesti oman jumalolentonsa miellyttämiselle omistautunut lahkolaishihhuli, mutta siltikin pahiten poliisin arvovaltaa onnistuu murentamaan tragikoominen poliisiylijohtaja. Joka kerta tullessaan julkisuuteen hän tulee sanoneeksi jotain vielä tyhmempää kuin viime kerralla. Poliisiylijohtaja tunnetaan myös kaahailutaipumuksestaan, parhaimmillaan lähemmäs 50 km/h yli rajoituksen. Lisäksi Paatero nauttii Päivi Räsäsen luottamusta, mikä on tietysti huolestuttavaa ja asettaa hänen kykynsä vielä vakavammin kyseenalaisiksi. 

Kaikki, varsinkin kaikki hänen työhönsä liittyvä, tulee myös poliisiylijohtajalle järjestään täytenä yllätyksenä. Miksi tällainen viranomainen edes on olemassa, jos se ei tiedä mitään, ei ole ikinä ajan tasalla, ja julkisuuteen tullessaan lähinnä esittää, että poliisit voisivat hankkia lisätienestejä taksikuskeina? Mitä helvettiä tämän äijän päässä oikein liikkuu? Istuuko hän päivät pitkät hyyskässä ajatellen pöljimpiä mahdollisia idiksiä, jotka sitten ryntää huutamaan julkisuuteen housut kintuissa ja ilman mitään filtteriä? Minä ottaisi tällaista sähläriä edes talonmieheksi. Mutta niin vain tämä hyypiö haluaa päästä käsiksi biometrisen passini sormenjälkitietoihin ihan vain ennaltaehkäisevästi. Rakenna saatana aikakone ja matkusta DDR:ään, paitsi että sielläkin pitäisi osata jotain päästäkseen korkeaan virkaan.