Vuoden pääpaskiaisen valinta on ollut vaikea tehtävä. Päätöksessä tulee huomioida paitsi kohteen toiminnan absoluuttisen paskiaismaisuus, niin myös vaikutus. Lisäksi lähempänä tapahtuvat asiat ovat todennäköisemmin vaikuttavampia paskaisuudessakin, koska olen muiden ihmisten tapaan suhteellisen itsekäs lusmu ja piittaan eniten siitä, mikä on lähempänä nöyhtäistä napaani. Toiminnan absoluuttisen vahingollisten ja vakavien seurausten puolesta Islamilainen valtio ja Pierre Nkurunziza ovat varmasti tuomittavampaa porukkaa kuin tämänvuotisen kärkitilan haltija. He ovat kuitenkin myös kauempana ja jokseenkin kammottavampia, kun taas tämänvuotinen voittaja ottaa päähän huomattavasti intensiivisemmin ja on kehnontanut Suomen ilmapiiriä, ajattelua ja yhteiskuntaa paljon em. voimakkaammin, vaikka onkin ruumislaskurin puolesta toistaiseksi varsin vaatimaton tekijä.
Puhun tietysti holtittomasta barbaarilaumasta, joka on vyörynyt yhteiskuntaamme vailla pienintäkään halua kunnioittaa länsimaisen kulttuurin perustavia arvoja. He tepastelevat ympäri keskustelukenttää häiriköiden omistajan elkein kunniallisia kansalaisia täysin vailla itsehillintää ja kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan. Nämä primitiivistä kulttuuria edustavat fanaatikot ovat uhka yhteiskuntamme koheesiolle, kaikille sivistys- ja inhimillisyysarvoille ja kulttuurimme jatkuvuudelle. Heidän kanssaan on lisäksi aivan turha keskustella, koska heillä on horjumaton usko alkeelliseen totuuteensa, henkisesti syvän autioon heimodogmistoon, jonka ulkopuolisiin suhtaudutaan vainoharhaisen vihamielisesti. Tarkoitan todellakin niitä vauhkoja sekopäitä, joka riehuvat sosiaalisessa mediassa, kommenttipalstoilla, pöhnäisissä mielenosoituksissa ja aivan kaikkialla naurettavine paniikkihysterioineen, jossa muutaman kymmenen tuhannen henkilön saapuminen merkitsee apokalyptista sivilisaatiosotaa, islamisaatiosalaliittoa ja muuta typerää, joka vain hankaloittaa kaikkien mahdollisuuksia ratkaista todellisia ongelmia hallituilla, perustelluilla, järkevillä ja todellisuuteen perustuvilla tavoilla.
Kyllähän kaikki ovat näitä nähneet: murhapolttajiksi haluavia idiootteja, joita tulisi minkään käsitteellisen balanssin vuoksi kutsua rehdisti terroristeiksi, heidän vielä verenhimoisempia some-kannatusjoukkojaan, heidän ylivertaisen halveksittavia apologeettojaan ja "ymmärtäjiään", jotka saastuttavat sisällään vellovan jätteen lemulla kaiken, minkä läheisyyteen tunkevat mesoamaan; kunniallisia ja lainkuuliaisia kansalaisia uhkailevat surkeat pelkurit ja mitättömyydet, joka ainoan asian ja aiheen omaan lokaansa vetävät monomaanikot; heikkomieliset pölvästit, jotka uskovat mitä tahansa paitsi tarkistettavaa tietoa, jota viranomaiset ja kunnolliset tiedotusvälineet maailman vähiten korruptoituneimpiin ja mediansa osalta vapaimpiin (siis niin kuin top vitosessa vajaasta kahdestasadasta) kuuluvassa demokratiassa jakavat; kaiken kaikkiaan nämä typerät villi-ihmiset, jotka vaahtoavat kaikesta ja haluavat kaikkien kuvittelevan, että heidän tyhmä eksistentiaalinen hätänsä olisi jotenkin tärkeää. Suuri osa mölisee tätä roskaa jopa aivan omalla nimellään ja kasvoillaan. Onhan toki hyvä pitää mielessä nämä hullut, jotta osaa tarvittaessa vaihtaa puolta kadulla, mutta se kertoo myös aivan käsittämättömästä höyrypäisyydestä ja siitä, että porukalla on ruuvit tosi löysällä.
Kaikkein pahinta on, että tämä rupusakki on ryhdytty ottamaan jotenkin vakavasti. En tarkoita sitä, etteikö sen toimia, väkivaltaa, uhkailua ja kiihotusta tulisi seurata ja pitää todellisena riskinä, päinvastoin; tarkoitan, että heidän vauhkot, yläilmoissa lentelevät paniikkiraivopulauksensa on alettu käsittää jotenkin perusteltuina näkemyksinä, joilla pitäisi olla vaikutusta siihen, miten terveet yhteiskunnassa toimivat.
On uskomattoman säälittävää seurata, miten kansakunta valuttaa henkiset voimavaransa tällaisen tyhjänpäiväisyyden ja verenhimoisten lepakonpaskahullujen mielistelyn viemäriin. On surullista ja syvästi turhauttavaa nähdä, miten surkeat, säikyt mitättömyydet uhoavat paatoksella suurista käsitteistä, joista eivät mitään käsitä, vain kätkeäkseen kai kalvavan pelkonsa ja teeskennelläkseen sankaria sille hysteeriselle toukalle, joka heidän aivojensa minäkuvan ylläpidosta vastaa.
Eikö näillä torveloilla ole mitään suhteellisuudentajua? Mitä jos päällä olisi jokin oikeasti todella vakava, kansallista turvallisuutta ja valtiollista olemassaoloa fataalisti uhkaava kriisi? Mitä jos Suomi olisi vaikka sodassa? Mitä nämä omaa varjoaan säikkyvät vaahtosuut silloin tekisivät? Ei näin hysteerisistä vouhkaajista ole todellisessa kriisitilanteessa kuin harmia. Nehän möyhäisivät ja mouhisivat joukolla mitä tahansa sepitettä ties minkä vieraan vallan Tiltulta eivätkä kykenisi noudattamaan asiallisia ohjeita. Mokomat ovat kansallinen rasite ja todellinen uhka kansalliselle turvallisuudelle. Todella vakavan kriisin aikana turvasäilöön kuuluisivat juuri nämä epävakaat hörhöt, joiden itsehillintään ei voi luottaa. He ovat sitäkin vaarallisempia, kun luulevat typerässä paranoiassaan olevansa kaiken huipuksi jotenkin isänmaallisia. Tällaisista salaliittoidiooteista ei ole tosipaikan tullen – jos pitäisi pysyä rauhallisena ja tyynenä eikä kiljua tukea kotimaiselle terrorismille – yhtään mihinkään. Yksi järjissään oleva siviilipalvelusmies on hyödyllisempi kuin 20 tällaista vaahtoajaa yhteensä. Arkitodellisuudessa asuva somalitaustainen reserviläinen on hyödyllisempi kuin 50 tällaista paniikkihullua.
Olette ihan helvetin sekaisin, huuruinen visionne isänmaasta on läpeensä paska ja harhainen, ja te olette rasite koko maalle ja yhteiskunnalle. Jos emme olisi sitoutuneita perustuslakiin, kansalais- ja ihmisoikeuksiin sekä kansainvälisiin sopimuksiin, joita kaikkia te naurettavat säikkyperseet niin inhoatte, voitaisiin minun puolestani teidät kaikki tipauttaa kahdesta kilometristä pää edellä Syyriaan ja ottaa sieltä tilallenne saman verran väkeä. On melkein mahdotonta, että Suomi siinä vaihtokaupassa häviäisi. Kiitos teille paskasta vuodesta 2015, ja hankkikaa joku lääkitys, perkele.
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Ajanhukkausharrasteeni
Olen juuri ja juuri funktionaalinen yhteis- ja ihmiskunnan jäsen. Pystyn joten kuten suoriutumaan velvoitteistani, ja pidän asiallisissa hommissa aikatauluni keskimäärin paremmin kuin tuntipalkalla toimiva pimeä remonttimies Thessalonikissa. Mutta kun minulla on vapaapäivä eikä mitään ilmeisen välttämätöntä menoa, vetelehdin aivan käsittämättömillä tavoilla valuttaen ajan hiekkaa veltosta kourastani peruuttamattomuuden pohjattomaan viemäriin.
Koska ajattelen herkeämättä lähimmäisteni etua ja koska minulla on kiistämätöntä asiantuntemusta, olen päättänyt jakaa muutamia vinkkejä, joilla jokainen voi tehostaa ajan hukkaamista. Oletko siis liian aikaansaava ihminen? Valmistuvatko hankkeesi etuajassa? Käytätkö aikasi sietämättömän hyödyllisesti? Etkö pysty lopettamaan itsesi kehittämistä? Seuraavien yksinkertaisten ohjeiden ja ideoiden avulla myös sinä voit saavuttaa tilan, jossa et saa mitään ikinä aikaan.
Koska ajattelen herkeämättä lähimmäisteni etua ja koska minulla on kiistämätöntä asiantuntemusta, olen päättänyt jakaa muutamia vinkkejä, joilla jokainen voi tehostaa ajan hukkaamista. Oletko siis liian aikaansaava ihminen? Valmistuvatko hankkeesi etuajassa? Käytätkö aikasi sietämättömän hyödyllisesti? Etkö pysty lopettamaan itsesi kehittämistä? Seuraavien yksinkertaisten ohjeiden ja ideoiden avulla myös sinä voit saavuttaa tilan, jossa et saa mitään ikinä aikaan.
Nuku pitkään. Todella pitkään. Näin suuri osa päivästä menee ohi hujauksessa, eikä sinun edes tarvitse vaivata päätäsi keksiäksesi erillistä ajanhukkaa. Muistuta itsellesi, että Descartes pysyi mielellään sängyssä klo 13:een. (Älä muistuta itseäsi Descartes'n saavutuksista.)
Ota pitkä suihku. Tästä on se lisähyöty, että tuhlaat samanaikaisesti sekä aikaa että rahaa.
Tarkasta selkäsi kylpyhuoneen peilillä epäilyttävien luomien varalta.
Tunnustele kivespussisi epäilyttävien möykkyjen varalta. (Huomaa, että tämä ja edellinen kohta käyvät ajanhukasta vain, jos käytät niihin suhteettoman paljon aikaa.)
Masturboi.
Käytä runsaasti aikaa aamiaiseen/brunssiin/myöhäiseen lounaaseen/varhaiseen päivälliseen.
Etsi päättäväisesti paria yksinäiselle sukalle, jonka voisit yhtä hyvin vain heittää pois.
Aakkosta kirjahyllysi.
Masturboi uudelleen.
Lue 2½ sivua kirjasta, joka sinulla on kesken. Enempi lukeminen voi lipsahtaa itsensä kehittämisen puolelle, joten sitä on syytä välttää.
Etsi uutissivuilta jotain, josta kiukustua. Kiukustu jostain. Jos et löydä mitään kiukustumisen aihetta, kiukustu kahta kauheammin.
Laske, kuinka monessa maassa olet käynyt.
Laadi luettelo maista, joissa haluaisit käydä. (Älä käy niissä.)
Kirjoita kiukkuisia kommentteja uutispalstoille. Tämä tunnetaan piireissä absoluuttisen ajanhukan korkeimpana muotona.
Vastusta kiusausta masturboida.
Tuijota ikkunasta, kunnes menetät ajantajusi (tai alat itkeä).
Tarkista, onko uutissivuja päivitetty.
Etsi YouTubesta vanhoja piirrettyjä.
Keksi nasevia vastauksia tilanteisiin, joista on jo vuosia aikaa.
Häpeä jotain noloa, josta on jo vuosia aikaa.
Anna naapureillesi arvosanat.
Etsi nettikaupasta masturbointiin soveltuvia apuvälineitä. (Älä osta mitään; se laskettaisiin saavutukseksi.)Nämä ovat vain esimerkkejä, joilla pääsee alkuun. Kaikilla on oma tapansa valuttaa elämäänsä hukkaan, ja sopivin löytyy yleensä, kun malttaa pysyä laiskana. Pian sinäkin voit päivän päätteeksi katsoa itseäsi peiliin ja lausua jalot sanat diem perdidi.
Opettele ulkoa jokin runo, jota et takuulla tule ikinä käyttämään missään.
Ja kun hän lypsi lehmiään / soma ajatus täytti immenpään. / Ja immenmielestä penseys suli / ja immensydämen täytti tuli, / ja kämmenin äkkiä-hehkuvin / hän tempasi kuohuvan ämpärin / ja kuljetti tonkalle. Vasikat / hänen kiirettänsä katselivat: / miten juoksujalassa aitalleen / hän palasi.
Onhan sinulla blogi, joka ei liity kiinteästi ammattiisi, tutkimusalaasi tai todelliseen harrastukseesi? Ellei ole, et tiedä ajanhukasta mitään, senkin naurettava amatööri.
Älä missään tapauksessa mene ulos tai harrasta liikuntaa. Näiden toimien virkistävä ja stimuloiva vaikutus vie ajanhukkatavoitteiltasi pohjan. Vältä myös kontaktia muihin ihmisiin, sillä vuorovaikutus antaa tuhoisia virikkeitä.
tiistai 2. helmikuuta 2016
Islamilainen valtio
Äääääähhh. Onko pakko? Onko minulla näistä vihoviimeisistä persepurilaisista enää mitään sanottavaa? Porukka on avoimessa sodassa koko sivistynyttä ja kvasisivistynyttäkin maailmaa sekä sivistyksen ja inhimillisen yhdessäolon platonisia ideoita vastaan, enkä usko edes vaillinaisesti järjissään oleville ihmisille jääneen epäselväksi, millaisesta arvottomasta paskasakista on kyse kalifi Ibrahimin johtamassa Islamilaisessa valtiossa (ISIS, ISIL, DAESH, aivanvitunsama). Voitaisiinko tämän jälkeen edes sopia, että haudataan kaikki ajatukset jonkin erillisen islamilaisen valtion perustamisesta? Näin monen yrityksen jälkeen dataa on ihan riittävästi, eivätkä johtopäätökset voi olla kovin myönteisiä.
Jos nyt sitten vielä olet ikään kuin ns. aidanharjalla suhtautumisessasi Islamilaiseen valtioon, niin muistutettakoon, että tämä porukka ei vain syyllisty sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, vaan tekee näistä ideologiansa ja toimintansa keskeisiä piirteitä ja kerskailee niillä. Natsit yrittivät pitää tihutyönsä salassa, heilläkin oli sen edes sen verran häpyä, ja he sentään olivat natseja, saatana. Tähän mennessä kaverit ovat mm. polttaneet sotavankeja elävältä, katkoneet käsiä pikkurikollisilta, siepanneet lapsia ja naisia orjiksi, surmanneet kasoittain siviilejä Irakissa, Syyriassa, Libyassa, Tunisiassa, Kuwaitissa, Turkissa, Eygptissä ja Ranskassa, teloittaneet huimasti porukkaa äärimmäisen barbaarisilla tavoilla, kieltäneet musiikin ja suurimman osan muustakin kulttuurista ja kaiken huipuksi hävittäneet itseään korkeampien kulttuurien ja sivistyneempien aikakausien temppeleitä, kirkkoja, moskeijoita, luostareita, pyhäkköjä, maamerkkejä ja monumentteja, joista jotkut ovat uhmanneet aikaa lähemmäs 4000 vuotta tullakseen jonkun muoviräjähdettä varastaneen wahhabistisen tulimuurahaisen hävittämäksi. Sakki on myös kaikesta tästä aivan helvetin ylpeä.
Lisäksi tietynlaista suhteellisuudentajun puutetta osoittaa tällaisten 7. vuosisadalle jämähtäneiden ryysypaakkujen hinku lähteä totaaliseen kulttuuriseen sotaan erityisesti kaikista maista juuri Ranskan kanssa. Lykkyä pyttyyn ja turbaaniin vain – olen syönyt Pariisissa etanoita, jotka ovat olleet korkeammalla kulttuurisella kehitysasteella kuin Islamilaisen valtion koko henkisesti autio sotajoukko, ja Offenbachin operettien välisoitot ovat arvokkaampia ihmiskunnalle kuin koko salafistinen uskonto- ja kulttuuritraditio kaikkine harjoittajineen.
Tiivistyksenä: planeetan paskimmat ihmiset. Onneksi olkoon, voitte lopettaa. Kaikki vihaavat teitä jo. Enempää ei ole saavutettavissa.
Jos nyt sitten vielä olet ikään kuin ns. aidanharjalla suhtautumisessasi Islamilaiseen valtioon, niin muistutettakoon, että tämä porukka ei vain syyllisty sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, vaan tekee näistä ideologiansa ja toimintansa keskeisiä piirteitä ja kerskailee niillä. Natsit yrittivät pitää tihutyönsä salassa, heilläkin oli sen edes sen verran häpyä, ja he sentään olivat natseja, saatana. Tähän mennessä kaverit ovat mm. polttaneet sotavankeja elävältä, katkoneet käsiä pikkurikollisilta, siepanneet lapsia ja naisia orjiksi, surmanneet kasoittain siviilejä Irakissa, Syyriassa, Libyassa, Tunisiassa, Kuwaitissa, Turkissa, Eygptissä ja Ranskassa, teloittaneet huimasti porukkaa äärimmäisen barbaarisilla tavoilla, kieltäneet musiikin ja suurimman osan muustakin kulttuurista ja kaiken huipuksi hävittäneet itseään korkeampien kulttuurien ja sivistyneempien aikakausien temppeleitä, kirkkoja, moskeijoita, luostareita, pyhäkköjä, maamerkkejä ja monumentteja, joista jotkut ovat uhmanneet aikaa lähemmäs 4000 vuotta tullakseen jonkun muoviräjähdettä varastaneen wahhabistisen tulimuurahaisen hävittämäksi. Sakki on myös kaikesta tästä aivan helvetin ylpeä.
Lisäksi tietynlaista suhteellisuudentajun puutetta osoittaa tällaisten 7. vuosisadalle jämähtäneiden ryysypaakkujen hinku lähteä totaaliseen kulttuuriseen sotaan erityisesti kaikista maista juuri Ranskan kanssa. Lykkyä pyttyyn ja turbaaniin vain – olen syönyt Pariisissa etanoita, jotka ovat olleet korkeammalla kulttuurisella kehitysasteella kuin Islamilaisen valtion koko henkisesti autio sotajoukko, ja Offenbachin operettien välisoitot ovat arvokkaampia ihmiskunnalle kuin koko salafistinen uskonto- ja kulttuuritraditio kaikkine harjoittajineen.
Tiivistyksenä: planeetan paskimmat ihmiset. Onneksi olkoon, voitte lopettaa. Kaikki vihaavat teitä jo. Enempää ei ole saavutettavissa.
lauantai 30. tammikuuta 2016
Ylen typerä ja asenteellinen otsikointi
Ylen uutisia kirjoittavat ja otsikoivat erehtyväiset ihmiset. Hyvin tyylitajuttomat erehtyväiset ihmiset, joilla on kielenkäytön ammattilaisiksi kummallisia toimintatapoja. Muutama näyte tammikuulta 2016:
Keskiviikkona 13.1.2016 Ylen Helsingin toimitus otsikoi näin:
Asiallinen ja ammattitaitoisen toimittajan laatima otsikko olisi tietysti kuulunut "Turvapaikanhakijoiden lumityöt tyssäävät turvamääräyksiin" tai ehkä jopa "Turvamääräykset estävät turvapaikanhakijoiden lumityöt". Mutta koska olemme Ylen uutisissa, örvelletään sekaan asenteellista höttöä "Byroslaviasta". Otsikoisiko Yle esim. suomalaisten Nato-kielteisyyttä muodossa "Kekkoslovakian dogma jyllää: enemmistö kannattaa yhä sotilaallista liittoutumattomuutta"? Jos ei, niin miksi? Otsikko on tasan yhtä asiallinen kuin tuo kuvan tekele. Byroslavia ilmeisesti ilmentää jotakin stereotypiaa slaavilaisesta sääntöorjuudesta ja neuvosto- tai peräti tsaaribyrokratiasta. Toimittaja pitää tätä ilmeisesti nokkelana lohkaisuna, mutta ei osaa ammattiaan riittävän hyvin tajutakseen, että tällainen ilmaus kuuluu pakinaan tai kolumniin, ei uutisartikkeliin. Kukaan artikkeliin haastatelluista henkilöistä ei käytä termiä, joten se on mitä ilmeisimmin toimittajan omasta pehmeästä pääkopasta. Artikkelissa haastateltu rakennusviraston vapaaehtoistyön koordinaattori toteaa sen tosiasian, että liikenteen seassa toimiminen edellyttää tietynlaista pätevyyttä ja vastuuasemaa, mikä estää kouluttamattomien satunnaisotantaporukoiden hyödyntämisen ajoväylien puhdistamisessa. Minusta vaikuttaa suhteellisen järkevältä, mutta ilmeisesti turvamääräykset ovat Ylen mielestä naurettavaa ja tarpeetonta Kafkaa, mikä tarkoittaa sitä, että siellä ei ole Kafkoja luettu. Ja vaikka näkemys tällainen olisikin, sitä ei kannata ehkä tyrkyttää asiallisuuteen pyrkivän uutistekstin sisään. En toivo julkisen palvelun journalismilta tällaista asiatonta heittelyä ja mitävittuuntumista enää jatkossa, kiitos.
Toinen tapaus perjantaina 15.1.2016:
Tässä uutisessa termi "vauvailu" sentään on haastatellun sitaatti, joten siitä ei voida Yleä syyttää. Sen sijaan lievästi kummalliselta vaikuttaa, ettei EU-parlamentaarikosta voi otsikossa käyttää nimeä, vaan on korostettava tämän sukupuolta, seikkaa, jota ei sivuta haastattelussa mitenkään. Kutsuttaisiinko vaikka Petri Sarvamaata "miesmepiksi"? Miksi Soinia ei mainita "miesulkoministerinä"? Tapansa mukaan Yle oikaisi arveluttavan otsikkonsa sittemmin järjelliseen muotoon ilmoittamatta asiasta mitenkään, sillä ollaanhan tekemisissä ammattijournalistien kanssa. Siispä tämän tapauksen otsikoksi tulkoon: "Naistoimittaja möhli otsikoinnin: satunnaisinta seksismiä pitkään aikaan".
Keskiviikkona 13.1.2016 Ylen Helsingin toimitus otsikoi näin:
Asiallinen ja ammattitaitoisen toimittajan laatima otsikko olisi tietysti kuulunut "Turvapaikanhakijoiden lumityöt tyssäävät turvamääräyksiin" tai ehkä jopa "Turvamääräykset estävät turvapaikanhakijoiden lumityöt". Mutta koska olemme Ylen uutisissa, örvelletään sekaan asenteellista höttöä "Byroslaviasta". Otsikoisiko Yle esim. suomalaisten Nato-kielteisyyttä muodossa "Kekkoslovakian dogma jyllää: enemmistö kannattaa yhä sotilaallista liittoutumattomuutta"? Jos ei, niin miksi? Otsikko on tasan yhtä asiallinen kuin tuo kuvan tekele. Byroslavia ilmeisesti ilmentää jotakin stereotypiaa slaavilaisesta sääntöorjuudesta ja neuvosto- tai peräti tsaaribyrokratiasta. Toimittaja pitää tätä ilmeisesti nokkelana lohkaisuna, mutta ei osaa ammattiaan riittävän hyvin tajutakseen, että tällainen ilmaus kuuluu pakinaan tai kolumniin, ei uutisartikkeliin. Kukaan artikkeliin haastatelluista henkilöistä ei käytä termiä, joten se on mitä ilmeisimmin toimittajan omasta pehmeästä pääkopasta. Artikkelissa haastateltu rakennusviraston vapaaehtoistyön koordinaattori toteaa sen tosiasian, että liikenteen seassa toimiminen edellyttää tietynlaista pätevyyttä ja vastuuasemaa, mikä estää kouluttamattomien satunnaisotantaporukoiden hyödyntämisen ajoväylien puhdistamisessa. Minusta vaikuttaa suhteellisen järkevältä, mutta ilmeisesti turvamääräykset ovat Ylen mielestä naurettavaa ja tarpeetonta Kafkaa, mikä tarkoittaa sitä, että siellä ei ole Kafkoja luettu. Ja vaikka näkemys tällainen olisikin, sitä ei kannata ehkä tyrkyttää asiallisuuteen pyrkivän uutistekstin sisään. En toivo julkisen palvelun journalismilta tällaista asiatonta heittelyä ja mitävittuuntumista enää jatkossa, kiitos.
Toinen tapaus perjantaina 15.1.2016:
Tässä uutisessa termi "vauvailu" sentään on haastatellun sitaatti, joten siitä ei voida Yleä syyttää. Sen sijaan lievästi kummalliselta vaikuttaa, ettei EU-parlamentaarikosta voi otsikossa käyttää nimeä, vaan on korostettava tämän sukupuolta, seikkaa, jota ei sivuta haastattelussa mitenkään. Kutsuttaisiinko vaikka Petri Sarvamaata "miesmepiksi"? Miksi Soinia ei mainita "miesulkoministerinä"? Tapansa mukaan Yle oikaisi arveluttavan otsikkonsa sittemmin järjelliseen muotoon ilmoittamatta asiasta mitenkään, sillä ollaanhan tekemisissä ammattijournalistien kanssa. Siispä tämän tapauksen otsikoksi tulkoon: "Naistoimittaja möhli otsikoinnin: satunnaisinta seksismiä pitkään aikaan".
Donald Trump
Milloin vitsi alkaa käydä vanhaksi? Viimeistään silloin, kun se on 69-vuotias ja pyrkii jostain ihmeellisestä syystä kahdeksatta kuukautta Yhdysvaltain presidentiksi osoittamatta vähäisintäkään aikuiselta ihmiseltä odotettavaa kypsyyttä. Tarkoitan tällä juuri sitä öykkäröivää bisneshumanoidia, jolla on pärstä kuin kynityn kalkkunakondorin perse ja tukka vielä rumempi. Kun vuoden 2015 paskiaisia listataan, on Donald Trumpin pakko olla mukana. Hän on komean kusikaaren voimin vuoden paskiainen, ehkä jopa kahden. Vuosi 2015 oli tosin niin perseestä, että jopa Trump joutuu tyytymään pronssipökäleeseen, sillä vielä on kaksi ansioituneempaa suolistossa odottelemassa esiin pääsemistä. Sitä odotellessa huuhdotaan tämä saasta pois vertauskuvallisesta altaastamme.
Tämä kävelevä, karjuva rektaalipaakku hallitsee neljän ja puolen (4½) miljardin dollarin omaisuutta, mutta se ei riitä. Hänen on pakko olla esillä koko ajan, koska ilmeisesti muuten hänen elämänsä ei tunnu miltään. Ihmisen täytyy olla hyvin murheellinen sitoutuakseen joka aamu istuttamaan päälaelleen katujyrällä litistetyn kissan vain siksi, että on antanut sen muodostua tavaramerkikseen, ja todella epätoivoinen hänen täytyy olla, jos hänen on käynnistettävä egonsa tyydyttämiseksi presidentinvaalikampanja. Kieltäydyn uskomasta, että Trumpin politiikassa on kyse mistään muusta. Ylipalkattu perseääliö ei kestä sitä, että vaalikampanjavuosina joku uutinen on häntä isompi, että on ylipäänsä jotain, joka ei kytkeydy hänen sairaaseen persoonaansa. Tähän ainakin viittaavat kaikki merkit: sisällötön kiukku, suoranainen valehtelu, rähjääminen, omiin möhläyksiin takertuminen kahta kauheammalla kiihkolla, kaikkien mahdollisten tahojen solvaaminen ja ennen kaikkea haluttomuus selittää, miten hemmoteltu tupeeviemäri tarkalleen korjaisi asioita. Uskoni ja toiveeni on, että Trump tarvitsee jakamatonta huomiota ja tiedon siitä jaksaakseen ylipäänsä elää. Jos mies ei olisi sairas, olisi häneltä moraalitonta kaapata jo valmiiksi riittävän tyhmä vaalikampanja omaksi perseilyshowkseen.
Trump on poliittisesti tabula stulta, tyhmä taulu. Tyhmät ja täysipäiväisesti kiukkuiset ihmiset pystyvät projisoimaan hänen aivottomaan poltergeist-politiikkaansa mitä tahansa omia odotuksiaan, pelkojaan ja riittämättömyyden tunteitaan. Hän on ehtinyt olla demokraatti, republikaani, reformisti, demokraatti, republikaani, sitoutumaton ja republikaani. (Yhdysvaltain reformipuolue on hyvin "mielenkiintoinen" porukka, jonka presidenttiehdokkaina ovat olleet Pat Buchanan ja Ralph Nader — peräkkäisissä vaaleissa.) Hän on lakannut viihtymästä joka puolueessa heti, kun kiinnostus on siirtynyt syrjään hänen persoonastaan. On kyseenalaista, onko Trumpilla mitään poliittisia näkemyksiä: hän on ehtinyt olla itsensä kanssa eri mieltä lähes kaikesta ja on lähes erikoistunut ylläpitämään keskinäisesti poissulkevia poliittisia ohjelmia. Nytkin mölyapinan lupaukset ovat katteettomia ja pölvästimäisiä. Ainoa järki niihin löytyy siitä, että ne ovat järjestään toteuttamiskelvottomia. Kategorinen muslimien porttikielto olisi lainvastainen sen lisäksi, että sitä olisi naurettavan mahdotonta valvoa; ja olisi todella kiinnostavaa kuulla, miten Trump toteuttaisi lupauksensa Yhdysvaltain ja Meksikon koko maarajan kattavasta yhtenäisestä muurista, jonka Meksiko pystyttäisi sataprosenttisesti omalla kustannuksellaan. Miten? Soittaisiko hän Peña Nietolle ja uhkaisi naapuriaan sodalla?
Trumpilla ei tietysti ole mitään muuta suunnitelmaa kuin piereksiä kurkkusuolestaan tällaisia järjettömiä aloitteita. Niillä saa julkisuutta, ja kun edes vaivoin järjissään olevat poliitikot kritisoivat niitä, saa Trump aiheen käydä ala-arvoisiin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin näitä vastaan. Juuri tätä hänen kannattajakuntansa, tuo vastenmielisen egoistisen Baby Boomer -sukupolven järkijättöisimpien ja katkerimpien täiden hyllyvä massa, haluaa. He ovat helvetin kiukkuisia, ja he leimatuvat hanhenpojan tavoin siihen poliitikkoon, joka tekee loputtomasta kiukusta normaalia. Yhdysvaltain presidentinvaalien sloganit eivät ole varsinaisesti mitään Kantin argumentteja, mutta Trumpin sisällyksettömyys on niin röyhkeää, että sitä on pidettävä suunnitelmallisena. Se on tosi paskiaisen merkki.
Trump on niin pohjaliejuinen ihminen, että hän saa jopa Fox News -uutiskanavan vaikuttamaan vakavasti otettavalta journalistiselta toimijalta. Republikaanien esivaaliväittelyissä yksi Foxin toimittajista kysyi Trumpilta epämieluisan, mutta relevantin kysymyksen – miten hänen kaltaisensa moukkamaisesti rähjäävä ja muita rutiininomaisesti solvaava öykkäri sopisi luonteensa ja persoonansa puolesta valtionpäämieheksi – ja tämän jälkeen Trump on käynyt raukkamaista sotaa toimittajaa vastaan. Ihme kyllä, Murdochin pulju on osoittanut jotain selkärankaa ja pitänyt minimaalisen journalistisen integriteetin puolta.
Jopa republikaanista puoluetta kohtaan syntyy välillä pientä säälin pilkahdusta, kun seuraa, miten helisemässä he ovat hallinnasta riistäytyneen höyryjyrädemagogin kanssa. Niin vahva on Trumpin vastenmielisyys. Lopulta republikaaninen puolue on tietysti ansainnut Trumpin taktiikallaan, joka on uskotellut urpoimmille konservatiiveille, että typerät kulttuurisodat olisivat kokonaisuutena voitettavissa heidän puoluettaan äänestämällä. Ei ihme, että änkyrät ovat katkeroituneet entistä enemmän, kun republikaanit ovat heidän avullaan voittaneet symbolisia taisteluita, mutta menettäneet vääjäämättä asemiaan laajemmassa sodassa. Bush nuoremman jälkeen puolue-eliitti on pyrkinyt modernisoimaan itseään ja tuomaan konservatismin 2000-luvulle, mutta heidän mukaansa haalima arvokonservatiivinen aivovammasakki ryhtyi vastarintaan ja on jatkuvasti harannut vastaan jokaiselle yritykselle, jolla puolueen vetovoimaa on yritetty mitenkään laajentaa ja rakentaa sille mielekästä tulevaisuutta. Tälle porukalle maltillisuus on myrkkyä, ja nyt sitä ovat jo hyvät käytöstavatkin, jotka on sumputettu yhteen vihatun poliittisen korrektiuden kanssa. Hyvät tavat ja kaunis käytös eivät enää kuulu kovimpien amerikkalaiskonservatiivien maailmaan, vaan Trump palkitaan siitä, kun hän pilkkaa vammaisia ja amerikkalaisia sotavankeja. Näin alas ovat Yhdysvaltain suurten ikäluokkien kulttuurisotien katkerat veteraanit vajonneet. Olkoon tämä heidän viimeinen rynnistyksensä ennen hiipumista ja kunniatonta kuolemaa, sillä olen jumaliste saanut tarpeekseni tämän vaaleanpunaisen möhköfantin karjunnasta uutisissa harva se päivä.
Ai niin, tämän vuoden puolella Trump alitti itsensä jälleen kerran. Hän messusi, että voisi ampua jonkun 5:llä Avenuella menettämättä lainkaan kannatusta. Tämä on ehkä räikeintä hybristä sitten 80-luvun Bond-konnien, ja voin vain toivoa, että Trumpin loppu on yhtä näyttävä. Tosin Trumpia mukaillen muistakaamme, että pahan asemiehen voi pysäyttää... hyvä asemies. Niitä vain ei taida olla kovin paljoa.
Tämä kävelevä, karjuva rektaalipaakku hallitsee neljän ja puolen (4½) miljardin dollarin omaisuutta, mutta se ei riitä. Hänen on pakko olla esillä koko ajan, koska ilmeisesti muuten hänen elämänsä ei tunnu miltään. Ihmisen täytyy olla hyvin murheellinen sitoutuakseen joka aamu istuttamaan päälaelleen katujyrällä litistetyn kissan vain siksi, että on antanut sen muodostua tavaramerkikseen, ja todella epätoivoinen hänen täytyy olla, jos hänen on käynnistettävä egonsa tyydyttämiseksi presidentinvaalikampanja. Kieltäydyn uskomasta, että Trumpin politiikassa on kyse mistään muusta. Ylipalkattu perseääliö ei kestä sitä, että vaalikampanjavuosina joku uutinen on häntä isompi, että on ylipäänsä jotain, joka ei kytkeydy hänen sairaaseen persoonaansa. Tähän ainakin viittaavat kaikki merkit: sisällötön kiukku, suoranainen valehtelu, rähjääminen, omiin möhläyksiin takertuminen kahta kauheammalla kiihkolla, kaikkien mahdollisten tahojen solvaaminen ja ennen kaikkea haluttomuus selittää, miten hemmoteltu tupeeviemäri tarkalleen korjaisi asioita. Uskoni ja toiveeni on, että Trump tarvitsee jakamatonta huomiota ja tiedon siitä jaksaakseen ylipäänsä elää. Jos mies ei olisi sairas, olisi häneltä moraalitonta kaapata jo valmiiksi riittävän tyhmä vaalikampanja omaksi perseilyshowkseen.
Trump on poliittisesti tabula stulta, tyhmä taulu. Tyhmät ja täysipäiväisesti kiukkuiset ihmiset pystyvät projisoimaan hänen aivottomaan poltergeist-politiikkaansa mitä tahansa omia odotuksiaan, pelkojaan ja riittämättömyyden tunteitaan. Hän on ehtinyt olla demokraatti, republikaani, reformisti, demokraatti, republikaani, sitoutumaton ja republikaani. (Yhdysvaltain reformipuolue on hyvin "mielenkiintoinen" porukka, jonka presidenttiehdokkaina ovat olleet Pat Buchanan ja Ralph Nader — peräkkäisissä vaaleissa.) Hän on lakannut viihtymästä joka puolueessa heti, kun kiinnostus on siirtynyt syrjään hänen persoonastaan. On kyseenalaista, onko Trumpilla mitään poliittisia näkemyksiä: hän on ehtinyt olla itsensä kanssa eri mieltä lähes kaikesta ja on lähes erikoistunut ylläpitämään keskinäisesti poissulkevia poliittisia ohjelmia. Nytkin mölyapinan lupaukset ovat katteettomia ja pölvästimäisiä. Ainoa järki niihin löytyy siitä, että ne ovat järjestään toteuttamiskelvottomia. Kategorinen muslimien porttikielto olisi lainvastainen sen lisäksi, että sitä olisi naurettavan mahdotonta valvoa; ja olisi todella kiinnostavaa kuulla, miten Trump toteuttaisi lupauksensa Yhdysvaltain ja Meksikon koko maarajan kattavasta yhtenäisestä muurista, jonka Meksiko pystyttäisi sataprosenttisesti omalla kustannuksellaan. Miten? Soittaisiko hän Peña Nietolle ja uhkaisi naapuriaan sodalla?
Trumpilla ei tietysti ole mitään muuta suunnitelmaa kuin piereksiä kurkkusuolestaan tällaisia järjettömiä aloitteita. Niillä saa julkisuutta, ja kun edes vaivoin järjissään olevat poliitikot kritisoivat niitä, saa Trump aiheen käydä ala-arvoisiin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin näitä vastaan. Juuri tätä hänen kannattajakuntansa, tuo vastenmielisen egoistisen Baby Boomer -sukupolven järkijättöisimpien ja katkerimpien täiden hyllyvä massa, haluaa. He ovat helvetin kiukkuisia, ja he leimatuvat hanhenpojan tavoin siihen poliitikkoon, joka tekee loputtomasta kiukusta normaalia. Yhdysvaltain presidentinvaalien sloganit eivät ole varsinaisesti mitään Kantin argumentteja, mutta Trumpin sisällyksettömyys on niin röyhkeää, että sitä on pidettävä suunnitelmallisena. Se on tosi paskiaisen merkki.
Trump on niin pohjaliejuinen ihminen, että hän saa jopa Fox News -uutiskanavan vaikuttamaan vakavasti otettavalta journalistiselta toimijalta. Republikaanien esivaaliväittelyissä yksi Foxin toimittajista kysyi Trumpilta epämieluisan, mutta relevantin kysymyksen – miten hänen kaltaisensa moukkamaisesti rähjäävä ja muita rutiininomaisesti solvaava öykkäri sopisi luonteensa ja persoonansa puolesta valtionpäämieheksi – ja tämän jälkeen Trump on käynyt raukkamaista sotaa toimittajaa vastaan. Ihme kyllä, Murdochin pulju on osoittanut jotain selkärankaa ja pitänyt minimaalisen journalistisen integriteetin puolta.
Jopa republikaanista puoluetta kohtaan syntyy välillä pientä säälin pilkahdusta, kun seuraa, miten helisemässä he ovat hallinnasta riistäytyneen höyryjyrädemagogin kanssa. Niin vahva on Trumpin vastenmielisyys. Lopulta republikaaninen puolue on tietysti ansainnut Trumpin taktiikallaan, joka on uskotellut urpoimmille konservatiiveille, että typerät kulttuurisodat olisivat kokonaisuutena voitettavissa heidän puoluettaan äänestämällä. Ei ihme, että änkyrät ovat katkeroituneet entistä enemmän, kun republikaanit ovat heidän avullaan voittaneet symbolisia taisteluita, mutta menettäneet vääjäämättä asemiaan laajemmassa sodassa. Bush nuoremman jälkeen puolue-eliitti on pyrkinyt modernisoimaan itseään ja tuomaan konservatismin 2000-luvulle, mutta heidän mukaansa haalima arvokonservatiivinen aivovammasakki ryhtyi vastarintaan ja on jatkuvasti harannut vastaan jokaiselle yritykselle, jolla puolueen vetovoimaa on yritetty mitenkään laajentaa ja rakentaa sille mielekästä tulevaisuutta. Tälle porukalle maltillisuus on myrkkyä, ja nyt sitä ovat jo hyvät käytöstavatkin, jotka on sumputettu yhteen vihatun poliittisen korrektiuden kanssa. Hyvät tavat ja kaunis käytös eivät enää kuulu kovimpien amerikkalaiskonservatiivien maailmaan, vaan Trump palkitaan siitä, kun hän pilkkaa vammaisia ja amerikkalaisia sotavankeja. Näin alas ovat Yhdysvaltain suurten ikäluokkien kulttuurisotien katkerat veteraanit vajonneet. Olkoon tämä heidän viimeinen rynnistyksensä ennen hiipumista ja kunniatonta kuolemaa, sillä olen jumaliste saanut tarpeekseni tämän vaaleanpunaisen möhköfantin karjunnasta uutisissa harva se päivä.
Ai niin, tämän vuoden puolella Trump alitti itsensä jälleen kerran. Hän messusi, että voisi ampua jonkun 5:llä Avenuella menettämättä lainkaan kannatusta. Tämä on ehkä räikeintä hybristä sitten 80-luvun Bond-konnien, ja voin vain toivoa, että Trumpin loppu on yhtä näyttävä. Tosin Trumpia mukaillen muistakaamme, että pahan asemiehen voi pysäyttää... hyvä asemies. Niitä vain ei taida olla kovin paljoa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)