perjantai 15. tammikuuta 2021

Huijarisyndrooma

Vau, olipa muuten ihan kaameat kolme vuotta tässä. Ei siitä sen enempää, asiaan.

Yksi vistottavimmista henkisistä suolistotukoksista, jonka ajallemme ominainen voimaannuttamisen, omahyväisyyden ja kehnosti omaksutun mt-puheen sekakäyttö on tuottanut, on huijarisyndrooma. Tiedättehän, tuo jokseenkin hämärä itsediagnoosi, jonka noin joka toinen jonkinlaista irl-menestystä saavuttanut somepersoona on itselleen lahjoittanut.

En hallitse mitään kompetenssia arvioida itse käsitteen pätevyyttä, mutta kyllähän minulle sopii uskoa, että ilmiö on sinänsä todellinen. Kiintoisaa on, että sen onnistuvat jotenkin itsessään löytämään nimenomaisesti kohtalaisen menestyneet ja jotain saavuttaneet ihmiset jonkinlaisena yhdistelmänä omien saavutustensa juhlistamista ja sopivasti solidaariseen uhripositioon asettautumista. 

Niin, oon reippaasti alta kolmikymppisenä isoilla kustantamoilla kirjoja julkaissut kuuden laudaturin kirjailija-yrittäjä-teeveekasvo-monialasometyyppi, ja kesti pitkään antaa itelleni lupa uskoa, että oon todella hiton lahjakas ja ansainnut menestykseni, koska rakenteet yms. koko ajan yritti kusettaa mua uskomaan, että ihan tuurilla ja suhteilla olen liidellyt, koska tää ihan koko yhteiskunta ja rakenteet mihin liittyy siis tietsä ihan tyyliin kaikki, haluaa pitää just mun (ja sun, mun ihanat tukijani ja fanini) kaltaiset ihmiset hiljaisina ja nöyrinä. Tää on teille. Mulle ja teille. Mä uskallan viimein sanoa itselleni et mä oon lahjakas ja taitava ja ansainnut menestykseni. Rohkeaa, aitoa, riipaisevaa. Sanoittaa niin monen kokemuksia. Helvetti mitä paskaa.

Tämän psykologisen käsitteen vulgaari popularisaatio ja kiekkoutuminen itseensä käpertyneen luovan luokan retrogrammarin riivittäväksi aina sopivasti uuden kirja- tai prime time -ohjelmaslottiproggiksen julkistamisen yhteyteen on nyt jo yhtä tuttua kuin Paavo Väyrynen luennoimassa kaikille siitä, miten hänellä ei näin osaavana ja ymmärtävänä ja kaltoin kohdeltuna nerona ole muuta vaihtoehtoa kuin myllyttää lisää samaa vanhaa paskaa.

Huijarisyndrooma on kätevästi valaistumisesta käyvä avoin valtakirja kehua itseään ja heruttaa kehuja tällä yhdellä taikasanalla, ja esittää tämä kaikki jonkinlaisena solidaarisuutena. Huijarisyndrooman sanoittamisessa on tärkeää puhua kalvavista epäilyksistä koskien sattumaa, tuuria, suhteita, asemaa sekä epäluottamusta omaan tieto- ja taitotasoon, mutta yksi on, mitä ei sovi edes huijarisyndroomikon epäillä, tai ainakaan kertoa epäilevänsä: omia vaikuttimiaan. Huijarisyndrooma koskee vain menetelmän tai lopputuloksen suhdetta sattumaan, ei motiiveja tai tarkoitusperiä, jotka tietysti ovat mitä jaloimmat. Ja piae fraudes; se kategoria on huijarisyndrooman ulkopuolella niin ehdottomasti, että sitä on sopimatonta edes tiedostaa. Huijarisyndrooman kaltaisesta vakavasta ei-oikeasti-mt-ongelmaksi-luokiteltavasta asiasta puhuminen itse asiassa on todiste jaloista tarkoitusperistä, koska se paitsi korostaa puhujan saavutuksia ja lahjakkuutta, niin myös tekee näkyväksi tätä ongelmaa, joka käy sitä laajemmaksi, mitä useampi somepersoona saa oman julkaisusopimuksen.

Mitä jos minua ei motivoikaan halu voimauttaa ja auttaa sorrettuja tarinallistamalla sitä sun tätä, vaan itse asiassa halu tienata ja saada mainetta ja julkisuutta ja kerätä sellaisia titteleitä, joita keskiluokka on sukupolvien ajan opetettu arvostamaan? Siinä epäilys, joka ei saa edes juolahtaa mieleen. On turvallisempaa leikkiä miettivänsä "mitä jos olen vain ollut onnekas" ja todeta sitten itsensä uhriksi menestyksensä keskellä.

Ulkokohtaisesti opetellun rakenne- ja solidaarisuusteorian sanaston toistelun keskellä on myös helpompaa unohtaa mm. se näkökohta, että saattaapa melko neoliberaalinakin näyttäytyä sellainen ajatusmalli, jossa on yleishyödyllinen solidaarisen valaistumisen hetki valita uskoa, että kyllähän mä ansaitsen menestykseni, koska olenhan mä oikeasti tehnyt hiton kovaa duunia sen eteen ja lahjakaskin olen

Huijarisyndrooma, itsekriitikin yleisliuotin. Miksi nostaa rimaa, kun tälläisellakin ajatusmössöllä pärjää; ja omakehuhan voimaannuttaa luonnetta.

2 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että tämäkin blogi on vielä olemassa. Olenkin ollut pulassa kun en ole löytänyt Totuudellisia Uutisia valtamediasta.

    VastaaPoista
  2. Miten muuten on;

    Huomasin, että Ano Turtiaisesta sinulla ei ole materiaalia. Hämmentävää. Harvoin voi sanoa että raivossa ei ole ensyklopediaisuutta jos tämä tietty kohta puuttuu...

    VastaaPoista