Kauheimmat joululaulut: We Wish You A Merry Christmas

Oh bring us a figgy pudding and a cup of good cheer! Anteeksi kuinka? Paskiaiset kehtaavat yksilöidä vaatimuksia, kun vaivautuvat kutsumatta hoilottamaan infantiilia viisuaan, vai? Entä jos minulla ei satu olemaan juuri haluamaanne viikunavanukasta (Kuka edes haluaisi sellaista? Kuka valmistaisi sellaista?) ja rommia? Mitä sitten?

We won't go until we get some,
We won't go until we get some,
We won't go until we get some,
So bring it right here!

Haistakaa pitkä poronpaska! Mikään ei näemmä tuo joulumieltä yhtä varmasti kuin röyhkeä uhkavaatimus. Tämä on niin törkeää, että tiedän tasan yhden soveliaan tavan vastata moiseen...

© Charles Addams

Kauheimmat joululaulut: The Twelve Days of Christmas

Anglosakseilla on kaikenmoista omituista touhua ja tottumusta. Esimerkiksi heidän joulupukkinsa asuu pohjoisnavalla, joka on kyllä reippaasti Korvatunturiakin pahempi logistinen painajainen globaalin leikkikalutuotannon kannalta. Lisäksi heidän joulupukkinsa ei osaa käyttää ovia tai ikkunoita, vaan tunkeutuu asumuksiin savupiipputeitse (tulisijattomissa rakennuksissa hän käyttänee ilmastointikanavaa tai viemäriä). Kaiken huipuksi heidän pukillaan on lentävät porot, mikä on kyllä jo niin paksua kusetusta, ettei voi kuin suu auki ihmetellä.

Tuo siis vain esimerkkinä anglosaksien joulukulttuurisista omituisuuksista, Joulupukki ei tässä laulussa esiinny. Sen sijaan kyseessä on tuskallisesti etenevä 12-säkeistöinen kumulatiivinen narratiivi laulajan rakastetun häiriintyneestä pakkomielteestä hankkia heilalleen toinen toistaan järjettömämpiä joululahjoja. Joulun jokaiselle päivälle (joulupäivästä loppiaiseen) on oma säkeistönsä, jossa mainitaan, mitä sinä päivänä saatiin lahjaksi ja luetellaan kaikki aiemmat lahjat. Laulu on siis pitkä kuin nälkävuosi, mutta onneksi lahjat sentään ovat raivostuttavan idioottimaisia.
Tässä koko lista laulussa mainituista joululahjoista:

• peltopyy päärynäpuussa
• kaksi turturikyyhkyä
• kolme ranskalaista kanaa
• neljä mustarastasta
• viisi kultafasaania (se ei tarkoita sormusta)
• kuusi munivaa hanhea
• seitsemän uivaa joutsenta
• kahdeksan lypsävää neitoa
• yhdeksän tanssivaa naista
• kymmenen loikkivaa herraa
• yksitoista säkkipillinsoittajaa
• kaksitoista rumpalia

Mikä tätä tyyppiä oikein vaivaa? Mikä vika on villasukissa? Eikö vaikka joku Trivial Pursuit mieluummin? Kuka haluaa peltopyyn päärynäpuussa? Millainen sekopää pitää olla, että saa päähänsä juuria päärynäpuun maasta, istuttaa sen ruukkuun, törkätä latvukseen metsäkanalinnun ja pitää sitä hyvänä lahjana kenellekään? Tämä ei ole romanttista; tämä on hullua. Enkä nyt käytä sanaa hullu missään viehättävässä mielessä, vaan tarkoitan, että tämä on pelottavan häiriintynyttä. Saudi-Arabian kuningas voisi antaa tällaisia lahjoja, jos hän viettäisi joulua ja saisi paljon aivoverenvuotoja.

Toinen ja paljon huolestuttavampi seikka laulussa on se, että siinä kuvattu obsessiivinen mielipuoli antaa lahjaksi eläviä ihmisiä, jotka määritellään taitojensa ja aktiviteettiensa kautta. Ihmisiä ei voi antaa joululahjaksi. Ihmisiä ei voi luovuttaa muille ylipäänsä. Lahja ilmaisee omistussuhteen muutosta, ja ihmisen omistamista kutsutaan orjuudeksi. Ja orjuus puolestaan ei ole jouluisa aihe. Toistan ja täsmennän: orjuus ei ole jouluisa aihe eikä ylipäänsäkään aihe, joka ansaitsisi kepeän käsittelyn osana jotain sairasta romanttista huvitusta.

Oli herttaista mieheltäni ostaa minulle uusi nelijalkainen ajoneuvo!

Mikä sairas, sairas laulu. Kappale on onneksi ollut Suomessa pitkään täysin tuntematon ja siksi sille altistuu vain harvoin.

Kauheimmat joululaulut: Varpunen jouluaamuna

Olen yhä kahden vaiheilla siitä, kuuluuko kappale tähän sarjaan. Yhtäältä melodia on minusta oikeastaan varsin miellyttävä, mutta toisaalta sanoituksen teologiset implikaatiot ovat niin oudot, levottomuutta herättävät ja hämmentävät, että laulu puolustaa paikkaansa luettelossani. Zacharias Topeliuksen sentimentaalis-zoomorfinen sielunvaelluspainajainen on sanoituksena outo, karmiva ja sisäisesti ristiriitainen.

Laulu alkaa sangen glögimukiinmenevällä kuvauksella talven säätilasta: lumi on peittänyt kasvillisuuden, ja järvenaalto on jäätynyt talvipakkasessa (ja harvemminpa kovasti aaltoilevat järvet ainakaan kesäpakkasessa jähmettyvätkään). Pirtin portailla tyttö harjoittaa lintujen talviruokintaa, ja paikalla on otsikon varpunen (Passer domesticus), tuo sisukas, tanakka ja vaatimaton pikkulintu. Viehättävä, joskin ehkä aavistuksen siirappinen ruokintakohtaus saa kuitenkin odottamattoman käänteen, kun varpunen alkaa puhua tytölle. Kuin suoraan pahemmastakin kauhutarinasta on siivekkään ensirepliikki: En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.

Olen painajaisesi. Olen uusi valtiaasi. Tänä jouluna olet hylkäävä heikkojen Kristuksen ja tulet palvelemaan minua ja uutta valtakuntaani. Tarvitsen talia. Talia ja viatonta verta.

Hyvä on, ei nyt sentään. Lintu jatkaa: Olen pieni veljesi, tulen taivahasta. Tytön kuollut pikkuveli on tullut takaisin kommunikointikykyisen varpusen hahmossa. Kyseessä on siis kertomus sielunvaelluksesta. Eli ainakaan kristilliseen traditioon tätä joululaulua ei mitenkään voi liittää. Vaan asiapa on vielä tätä monimutkaisempi. Miten taivaspaikka sopii yhteen reinkarnaatioajattelun kanssa? Onko taivas siis se paikka, jossa karman laki tekee tuomarien ja lautamiesten kautta ratkaisunsa kunkin sielun uudesta sijoituspaikasta? Entäpä tämä: Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, pieni sai sun veljesi enkeleiden maasta. On siis olemassa enkeleiden valtakunta, joka on sama asia kuin taivas. Ja silti samassa teologisessa todellisuudessa toteutuu myös sielunvaellus. Mitä kitalaenpolttavan luumuhillon helvettiä oikein on tekeillä? Tuleeko siis ihmisistä kuoltuaan enkeleitä? Ja ottavatko enkelit lintujen hahmon? Oliko vappuna olalleni paskonut kalalokki itse asiassa Virve-mummu? Mikään näistä olettamuksista ei ole oikeaoppisen kristinuskon mukainen, ei edes se, että vainajista tulee enkeleitä (vaikka monet kristittyiksi itseään luulevat tällaiseen harhaoppiin tuntuvat uskovan).

Kyse voi tietysti olla myös siitä, että tämän lapsivainajan piinattu sielu joutuu jostain eläville käsittämättömästä syystä kummittelemaan läheisilleen. Ehkä se on peräti demoninen olento, jonka joku on ajanut viattomaan luontokappaleeseen; siirsihän Jeesuskin pahat henget sikoihin (miettikää sitä kinkkupöydässä jouluevankeliumia lukiessanne), joten miksi ei näitä riivaajia voisi sijoittaa myös toiseen selkärankaisten jaksoon? Ja koska laulun varpusen esittämä teologia ei pidä yhtä minkään tunnetun uskonnollisen opin kanssa ja on sisäisestikin pahasti ristiriitainen, joudun ikävä kyllä kallistumaan sille kannalle, että kyseessä on paha henki, joka yrittää viekoitella tytön työrukkasekseen epäpyhiin tekoihinsa. Tai sitten tyttö on mennyt vakavasti sekaisin veljensä menettämisen aiheuttaneesta sokista. Kiitos, että saitte minut pohtimaan tällaisia vapahtajamme armorikkaan syntymäjuhlan tietämillä. Kiitos niin maan puuromantelisti.

(Ai niin, lisäksi "köyhällen" on aika laiskaa riimittelyä. Hienosti suomennettu, K. A. Hougberg. Voisin myös pohtia pidempäänkin sitä, onko sanoissa esiintyvä varpu kunnollinen lyhenne varpusesta, kun se viittaa lähinnä kasviryhmään.)

Miten niin puhuvien eläinten muodon ottavat mystiset henkiolennot, jotka välittävät pelottavia viestejä vainajilta, eivät ole oleellinen osa joulua?

Kauheimmat joululaulut: Joulupukki, Joulupukki

Joulu on taas, joulu on taas, marketit täynnä paskaa! Radioaalloilla on, aalloilla on, helvetin paljon paskaa! Nyt sitä saa, nyt sitä saa, korvansa täyteen paskaa! On jälleen tuo pahaenteisesti joulunalusajaksi (vrt. navanalusjutut) kutsuttu ajanjakso, jolle on ominaista raivostuttavan audiaalisen roskan pakkosyöttö radioaalloilla ja muutoin aivan kunniallisissa liikkeissä. En ole ylipäänsä kovin suuri joulumusiikin ystävä. Joululaulut eivät enää mielessäni yhdisty itse viettämäni joulun tunnelmaan, vaan ostoksien suorittamiseen. 

Joulun alla esittelen muutamia kauheimmasta, vastenmielisimmästä, kuvottavimmasta, ärsyttävimmästä, surkeimmasta, raivostuttavimmasta ja pimahduttavimmasta joululauluista, joita on valitettavasti tullut kuultua. Ensimmäisenä kyseenalaisen kunnian saa P. J. Hannikaisen iki-inha Joulupukki. Päiväkotien ja peruskoulujen joulujuhlien vakionumero yhdistää äärimmäiseen ärsyttävyyteen hiotut lastenlauluelementit tavalla, jolle on vaikeata keksiä ylivertaisia haastajia. On raivostuttavan kökkö ja tuskaisesti veivaava sävel, josta saa tarpeekseen ensimmäisten kahdeksan nuotin jälkeen, mutta ennen kaikkea on niin vahvasti järkeä, hyvää makua ja kaikkia kirjallisia arvoja uhmaavat sanat, että laulua voi pitää miksi edes yrittäisin, lapset ovat idiootteja, joille kelpaa mikä tahansa -eetoksen kirkastuksena.

Tässä tuomme sulle mettä vilpoisaa kuin lähdevettä,
sitten jaksat pitkän tiesi kulkea kuin aimo miesi.

Nämä säkeet ovat ehkä typerintä ja ala-arvoisinta suomenkielistä riimittelyä. Jos ei keksi jollekin sanalle mielekästä riimiparia, niin sen sanan voi jättää poiskin. Näin ei Hannikainen tietystikään tee, sillä siinähän olisi jotain järkeä. Niinpä lapset laulavat tuovansa pukille mettä. Mettä. Onko Joulupukki joku perkeleen hyönteinen? Kätkeekö parta taakseen imukärsän, joka tunkeutuu lipomaan joulutähtiä ja hyasintteja? Mitä adventtihelvettiä tämä on olevinaan? 

Tiesi ja miesi ovat toki kätevä riimipari, ja vielä hauskempaa olisi, jos miesi olisi edes vittu oikea sana. En tiedä, onko tämä suuremmassa määrin urpoa kuin laiskaa. Molempia se kuitenkin on, ja raskaasti.

Kiitos vaan nyt kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset!
Täs on teille muistiaiset, pienet joulumaistiaiset.

Muistiaiset ja joulumaistiaiset ovat toinen niin nerokas riimi, ettei kaikille tulisi edes mieleen. Ainoa vielä paremmin ja kätevämmin rimmaava olisi ehkä valkopäätiaiset. Hienoa.

Kiitos sulle, oiva ukki, ystävämme Joulupukki.
Taas kun päästään ensi jouluun, tervetullut meidän kouluun!

Aikovatko laulun lapset viettää seuraavan joulunsa koulussa? Miksi? Lähinnä voisi kuvitella, että jonkun katastrofin aikana johonkin koulutiloihin voitaisiin järjestää juhlapyhiksi hätämajoitusta. Ellei sitten ole vain niin, että suuri lyyrikko on tajunnut sanojen joulu ja koulu muodostavan täydellisen, minimaalisen riimiparin. Kun hän kerrankin löysi oikeasti toimivan sellaisen, on se tietysti pakko käyttää, olipa siinä järkeä tai ei. Ja miksi enää vaivautua laulun lopussa esittelemään järjen kaltaisia konsepteja lauluun, joka on siihen saakka jo junnannut johdonmukaisen törppömäisesti.

Joulupukki on kyllä hyvä migreenin laukaisija, se on laulun kunniaksi myönnettävä. Joulurauhan rikkojat joutuvat sellaiseen helvetin kolkkaan, jossa tätä kammottavaa kipaletta soitetaan nonstoppina. 

Greenpeacen ääliömäiset ihmispaskat

Greenpeace on järjestö, jolla on laajalla mittakaavalla suhteellisen kannatettavia tavoitteita, mutta tempaukset vaihtelevat lähinnä pöljistä idioottimaisiin ja suoranaisesti rikollisiin; sattumoisin samat kuvaukset voisivat päteä niiden suunnittelijoihin.

Perussa juuri laihahkosti päättyneen YK:n ilmastokokouksen yhteydessä greenpeaceläiset katsoivat hyväksi käydä tekemässä tihutöitä Nazcan tasangon linjoja ja geoglyfejä vandalisoiden. Tämä Unescon maailmanperintökohde on Etelä-Amerikan intiaanikulttuurien laajimpia ja erikoisimpia muinaisjäänteitä noin 1500 vuoden takaa. Alue on erittäin herkkä, eikä Perulla ole kehitysmaana resursseja valvoa sitä kattavasti. Greenpeacen mulkerot käyttivät tätä heikkoutta hyväkseen vandaalireissullaan.

On tietysti jo itsessään riittävän tuomittavaa, röyhkeää ja suorastaan ilkeää käydä turmelemassa ainutlaatuisia ja hauraita muinaismuistoja, mutta vielä veemäisemmältä asian sai vaikuttamaan Juha Aromaa, joka on, hämmentävää kyllä, Suomen Greenpeacen viestintäpäällikkö. Hämmentävää siksi, että hän ei ole viestinnässä kovin... miten sen nyt sanoisi... hyvä. Kysyttäessä arkeologisen alueen turmelemisesta Aromaa ei keksinyt väkevämpää sanottavaa kuin että "viesti meni vähän vikaan", ja että "[v]iesti sai ainakin julkisuutta, mutta on totta kai ikävää, että osa julkisuudesta kohdistui viestin viereen". Aivan kuin tälle rupusakille ei olisi tullut edes mieleen, että arkeologisen alueen vandalisointi voi kiinnittää huomiota arkeologisen alueen vandalisointiin. Onko näillä joku aivohäiriö? Ovatko nämä edes älyllisesti oikeustoimikelpoisia?

On häikäisevää todistaa näin vastenmielistä röyhkeyttä ja kaikenlaisen nöyryyden sekä kunniallisuuden puutetta. Aromaan ylimielisestä jesuiittailusta saa sellaisen käsityksen, että on lähinnä arkeologisten ja kulttuurihistoriallisten kohteiden turmelusta suutahtaneiden syytä, että huomio on mennyt "viereen". Aromaa, joka siis, muistutan vielä, on ammattiviestijä, kruunaa haastattelun kaikkien virheiden myöntämiseen kykenemättömien passiivis-aggressiivisten paskiaisten suosikkivedolla, valeanteeksipyynnöllä: "Jos joku kokee, että intiaanien kulttuuriperintöä on loukattu, niin sitä järjestön pitäisi pyytää anteeksi". No, onpahan jotain, mitä ottaa puheeksi taas, kun nämäkin ihmisperseet seuraavan kerran tunkevat rahaa ruinaamaan. Jos haluan hävittää muinaismuistoja, pystyn ihan omatoimisesti panemaan vaikka kotimaamme hiidenkiukaita ja jatulintarhoja paskaksi ilman mitään välikäsiä, kiitos vaan.

Etiikka on näiltä törpöiltä pahasti hukassa, jos tärkeintä on vain saavuttaa näkyvyyttä vaikka sitten herostraattisin keinoin. Mitenkäs ensi vuonna Pariisin ilmastokonferenssissa, käydäänkö vaikka Louvressa spreijaamassa Delacroix'n La Liberté guidant le peuple neonvihreäksi? Saisi varmaan näkyvyyttä.

Ai niin, otsikko "Greenpeacen ääliömäiset ihmispaskat" ei ole tarkoitettu loukkaavaksi. Toteutin sen yhteistyössä nimettömäksi jäävien ammattireetorien kanssa, ja tavoitteena oli saada näkyvyyttä tälle kirjoitukselle. Olen pahoillani, jos joku on tästä loukkaantunut (aiheetta).