perjantai 8. elokuuta 2014

Trivago-mainos

Jos olet yksi niistä suomalaisista, jotka ovat altistuneet Trivagon suunnitelmallisen raivostuttavalle TV-mainokselle noin 533 miljoonaa kertaa tänä vuonna, niin tiedä, ettet ole yksin. Meitä on monta. Meillä ei tosin ole joukkovoimaa, sillä olemme niin täydellisesti tämän vimmastuttavan typerän mainoksen lannistamia, ettei organisoinnista tule mitään. Joudumme vain hyväksymään joka ainoan mainoskatkon alkaessa, että jälleen kerran vähämielisesti virnuileva nainen vie meidät tuuman verran lähemmäksi kuolemaa Venetsiassa.

Tämä näyttelijä ei osaa edes olla katsomatta kameraan, mihin kykenevät sentään useimmat yli kahdeksanvuotiaat pystymetsäamatööritkin. Tämän muikistelevan linssintoljotuksen sekä pörröisen eläimen puhutteluun tarkoitetulla äänensävyllä lausutun verbaalisen sisällön subtekstejä on tulkittu (minusta aiheellisesti) eroottisiksi, mikä tekee kokonaisuudesta vain entistäkin hirveämmän. Asiaa ei varsinaisesti paranna se, että nainen, jonka käytös alkaa pidemmän päälle (joskus 50 000 katsomiskerran paikkeilla) vaikuttaa henkisesti jälkeenjääneeltä, haluaa huoneeseensa jonkun antiikkisen kylpyammeen sukellellakseen oman kroppansa likavesissä, mikä sekin tietysti näytetään asiaankuuluvan ilmehdinnän viimeistelemänä. 

Siis, hyvä, kauhistuttava Trivago, me luovutamme. Antaudumme ehdoitta. Ilmoittakaa vaatimuksenne (jos niitä on sen huoneen, myöhäisen ulkonaolon ja ammeen lisäksi muitakin) mahdollisimman pian, niin huolehdimme kyllä siitä, että hallituksemme hyväksyy ne ensi tilassa. Teemme vaikka maahanlaskuoperaation Adrianmerelle ja hankimme sen huoneen, jonka se muija haluaa, vaikka aseella uhaten, kunhan tämä vain loppuu. Vaivaisen valtiomahdin pakottamiseen meidänkin voimamme sentään vielä riittävät, mutta teidän julma henkinen näännytyssotanne on murtanut meidät.

(Tosin jos todella löytäisi mukavan hotellihuoneen 250 metrin säteellä Pyhän Markuksen aukiosta jykevällä jalallisella kylpyammeella hintaan 60 euroa per yö, niin sellaista saavutusta toki sopisikin televisiossa mainostaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti