Ampiaiset

Olipa kerran kaunis loppukesän hellepäivä, kun eräs helposti ärsyyntyvä mies päätti syventyä Puškinin novelleihin miellyttävän lämpöisessä ulkoilmassa. Hän istuutui mukavasti taittotuoliin ja ehti lukea ehkä noin minuutin, kunnes pieni kellertävä hyönteinen suhahti hänen nenänsä eteen ja tunki iholle. Hän hätisti ötökän tiehensä, mutta parin minuutin kuluttua se tai toinen saman lajin edustaja pörisi jälleen hänen henkilökohtaiseen tilaansa heristäen myrkkypanoksella ladattua pistintä peräpäässään muutamien senttien etäisyydellä hänen silmämunastaan. Tämä yksilö ei suostunut lentämään tiehensä millään hosumisella, joten mies jätti paikkansa (ja kirjansa, jonka lukemisesta ei ollut muutenkaan tullut siihen mennessä mitään) ja haki sisätiloista sanomalehden, jolla ryhtyi läimimään aggressiivista hyönteistä. 
 Tämä kohtaus toistui yhä uudelleen ja uudelleen siten, että miehen täytyi luopua pitkäjänteisen fiktiotekstin lukemisesta ja vaihtaa suosiolla kevyempää keskittymistä vaativaan aikakauslehteen. Hän hosui hyökkääviä hyönteisiä muutaman minuutin välein ja hakkasi sanomalehdellä ainakin neljä sellaista tohjoksi (suurella tyydytyksellä), mutta näitä raidallisia pikku demoneja ilmaantui jatkuvasti paikalle, ja ne poikkeuksetta tunkeutuivat kiinni miehen kroppaan siten, että rentouttavaksi ulkoilmakokemukseksi suunniteltu iltapäivä muuntautui hermoja kuormittavaksi hyönteisjahdiksi. Mies ajatteli, että olisi kannattanut vain pysytellä sisällä, kun luontoa kansoittavat tällaiset viheliäiset olennot, joilla ei ole muuta virkaa kuin provosoimatta häiritä muita näiden yrittäessä vain olla omissa oloissaan.

Ja sitten paljastuksia. Tuo kaunis loppukesän hellepäivä oli viime viikolla, mies olen minä ja hyönteiset ovat ampiaisia. Ampiaiset ovat misoteistisen kreationistin parhaita argumentatiivisia liittolaisia. Nämä pikku paskiaiset ovat vain ja aina ja kaikkialla riesaksi ilman minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja. Loppukesästä ne yksinkertaisesti muuttuvat jopa oman lajinsa kannalta turhiksi, kun pesät hajoavat ja nämä meitä piinaavat lisääntymiskyvyttömät pikku riivaajat purkavat hyönteiseksistenssikriisinsä hyperaggressioon kaikkia vastaan sattuvia kohtaan. Ampiainen on jokaisen ikinä tuntemamme väkivaltaisen kusipään arkkityyppi jalostuneessa hyönteismuodossa, jossa paskamainen öykkäröinti ja hankaluuksien etsiminen korvaa kaikki persoonan tai tietoisuuden kaltaiset ominaisuudet: ampiainen on periaatteessa vain kitiinikuorinen robotti, jonka tarkoitus on pilata kesäpäiväsi ja käydä kaikkien hermoille.

Jos ihminen, joku tietty, yleisesti tunnettu henkilö, olisi suunnitellut ampiaisen, rakentanut sellaisen ja vapauttanut lajin maailmaan, olisi oikeutetun kiukkuinen väkijoukko ajat sitten antanut hänelle hänen ansionsa mukaan talikoiden ja soihtujen avulla. Ja minä olisin mielelläni johtanut sitä joukkoa.