Jos kaipasi elämäänsä jostain syystä näinä aikoina vielä lisää lapsekkaan emotionaalista absurdismia, niin kannatti katsella Ylen TV-uutisista EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkilan itkuista haastattelua 14.8.2014. Itkun ja naurun sekaista töhinää pääsi omastakin kurkusta, kun epäuskoisena seurasi työnantajajärjestön pomon kyynelehtimisen rajoilla häilyvää tuhertamista siitä, miten Venäjän pitäisi ymmärtää, että vastapakotteet ovat Suomelle ihan kohtuuttomat ja että varmaan hyvää hyvyyttään tekee Venäjän hallinto poikkeuksia jonkun abstraktin, suomalaisteollisesti määritellyn reiluuden periaatteen nojalla. Alahuuli väpätti vuorineuvoksella siihen malliin, että on vaikea mieltää kaveria enää uskottavaksi neuvotteluosapuoleksi kotimaisen ulkoparlamentaarisen korporatismimme puitteissa.
Ihanko tosissaan tämä mies on niin lapsellinen, että kuvittelee Venäjän heltyvän nelivuotiaan tasoisen mutku mutku -argumentaation edessä? Suomi on ihan itse valinnut olla mukana (ja hyvin syin, mutta se ei edes kuulu tähän) langettamassa Venäjälle pakotteita, joiden vastatoimet eivät sitten muka saisikaan koskea meidän talouttamme, kun se on ihan epistä.
Näin briljantti työmarkkinajohtaja ja talousviisas kannattaisi lähettää neuvottelemaan rauhaa Ukrainaan. Olisi liikuttava näky, kun Kokkilan sameat kyyneleet juoksisivat pitkin poskia hänen anellessaan sairasvuoteella retkottavaa Strelkovia, tai Girkiniä, tai mikä sen rektaaliolion oikea nimi onkaan, ihan tosi lopettamaan keljuilu, kun ei oo enää yhtään kivaa.
Voi Pultavassa pierevä suutari, että hävettää niin saatanallisesti taas vaihteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti