keskiviikko 23. lokakuuta 2013

James Hirvisaari

Asioita, jotka ärsyttävät James Hirvisaareen liittyen:
  • Hänen päätöksensä kutsua eduskuntaan vieraakseen kuuluisa sarjakunnianloukkaaja ja kuvata tätä useamman kerran natsitervehdystä tekemässä. Jos pitää selittää kenellekään tietämättömälle, millainen ihminen James Hirvisaari on, tämä päätös kertoo kaiken oleellisen.
  • Hänen näkemyksensä, jonka mukaan em. kansanedustuslaitoksen häpäisystä ja natsismin julkikannatuksesta herännyt pahennus, närkästys ja poliittinen paine ovat osoituksia siitä, että joillain vain "pipo kiristää".
  • Hänen vakavasti ottamansa salaliittoteoriat, kulttuuris-väestölliset tuomiopäiväskenaariot ja muu käsittämätön hölynpöly. Joka on johtanut siihen, että  parlamenttimme aikaa on käytetty tolkuttoman harhaisien, eeposluokassa aiheesta eksyvien hölinöiden kuunteluun ja taltiointiin.
  • Jussi Halla-ahon julkinen harmistus Hirvisaaren toiminnan liittämisestä itseensä sen jälkeen, kun Halla-aho suositti eduskuntavaalien alla Hirvisaaren äänestämistä. Hyvää työtä. Tämän jälkeen Hirvisaari ilmoitti liittyvänsä Muutos 2011 -puolueeseen (perkele mikä ääliömäinen nimi puolueelle), joka perustettiin Halla-ahon kampanjatukiorganisaatioksi.
  • Hänen typerä poninhäntänsä.
  • Hänen typerä etunimensä.
  • Hänen arvosteluluettelonsa perussuomalaisen eduskuntaryhmän jäsenistä, jossa kaikki vähänkään kunnioitettavat ja järjelliset yksilöt tunnistaa miinuksista.
  • Hänen käytöstapansa sosiaalisessa mediassa.
  • Hänen astrologivaimonsa käytöstavat sosiaalisessa mediassa.
  • Hänen gospel-musiikkitaustansa.
  • Ne viitisentuhatta ala-arvoista hämäläisääliötä, jotka äänestivät tämän täystuhon lakiasäätävään elimeen. Joskus kansalaisten poliittinen passivoituminen olisi vain hyväksi. 
  • Hänen edustajanpalkkionsa ja kulukorvauksensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti