lauantai 3. tammikuuta 2015

Venäjän federaatio

Jätämme viimein inhonväristysten saattelemana jäähyväiset karmealle vuodelle 2014, jota jotkut Herrankin sellaiseksi väittävät. Vuoden ykköspaskiaisen valinta oli lopulta hyvin helppo tehtävä. Nyt vuorossa Asshole of the Year Special Edition: Venäjän federaatio.

Vielä alkuun muutama täsmennys ja varmistelu ymmärrysrajoitteisille tolvanoille: Venäjän federaatio on valtio. Se ei merkitse samaa kuin yksittäinen venäläinen, venäjän kieli, Anton Tšehov, Pjotr Tšaikovski jne. jne. Valinnassa on kyse valtiomahdin ja valtiollisten toimijoiden erittäin paskamaisista tempauksista ja suunnasta, johon Venäjän federaation yhteiskunta on muokkautunut. Kiitos ymmärryksestänne.

Vuosi 2014 on ollut Euroopassa erityisesti kohtalaisen perseestä, ja merkittävin yksittäinen persiintymistä edesauttanut tekijä oli kuluneena vuonna Venäjä, jolla on hirmuinen hinku muuntautua fasistiseksi, imperialistiseksi roistovaltioksi, joka vaatii kaikkia ymmärtämään ja kunnioittamaan itseään olematta itse valmis ymmärtämään tai kunnioittamaan ketään muuta. Näin lapsellista, aggressiivista ja eetokseltaan kansallissosialistista uhoa on viimeksi nähty eurooppalaisen valtion johtotasolta Serbiassa 1990-luvulla, ja olisikin toki erittäin toivottavaa, että Venäjälle kävisi samalla tavalla valitsemallaan tiellä.

Koko Venäjän federaatio näet on ikävä sarja virheitä, ja kuten sikäläinen Duce datšaltaan jyrähtelee, on länsimailla osavastuu tästä. Länsi näet oli Neuvostoliiton viimein lysähtäessä valmis tukemaan Venäjän yhtenäisyyttä, joskaan ei sen taloutta, ja periaatteellisesti hyväksyi Venäjän Neuvostoliiton seuraajavaltioksi (seuraajavaltio tarkoittaa venäläisestä näkökulmasta tahoa, jolle kuuluu Neuvostoliiton kansainvälinen asema ilman sen vastuita). Kaiken lisäksi kylmä sota julistettiin päättyneeksi ilman voittajia. Kaikki pahoja virheitä. Nykynäkökulmasta voisi elämä olla kaikilla paljon siedettävämpää, jos Venäjänkin olisi annettu suosiolla hajota, tai jos sitä olisi kohdeltu hieman enemmän kuin Saksaa vuonna 1945. Molemmat olisivat olleet täysin oikeudenmukaisia ja Neuvostoliiton sekä Venäjän ansaitsemia linjoja. Jos Venäjä kerran haluaa "kansallisvaltioiden Euroopan", niin aloittakoon itsestään, heillähän kansoja piisaa.

Tosin Venäjä on hyvin huono sietämään kansallisvaltioitakaan ainakaan naapurissaan. Suoraan huuruisesta kumpujen yöstä on Venäjän näkemys, että sillä olisi mitään legitiimiä sanottavaa naapurivaltioidensa suvereniteetin suhteen. Tässä Venäjän tekopyhyys, öykkäröinti ja hitleriläinen herrakansa-asenne on ehkä kaikkein oksettavimmillaan. Sama hapankaalitunkio ei siedä mitään omaan rupuisen mielivaltaiseen yhteiskuntaansa ja toimintaansa kohdistuvaa arvostelua vedoten siihen, että muiden sisäisiin asioihin ei saa puuttua, ja sitten hyökkää naapurimaihinsa näiden sisäisten asioiden vuoksi. Venäläisille on "suurena kansakuntana" eri säännöt kuin muille vähäisemmille klienttivaltioille. 

Eipä silti, ei tätä borssijaloilla seisovaa jättiläistä ole Suomessa syytä pelätä (enkä suosittelisi kovin paljon kunnioittamaankaan). Raukkamaisena ja loppujen lopuksi kohtalaisen heiveröisenä maana ei Venäjä uskalla oikeasti höykyttää kuin valmiiksi surkeassa asemassa olevia maita. Rahkeet tai kunnianhimo eivät riitä kunnollisiin vastuksiin, kun kyse on pohjimmiltaan pelkästä halveksittavasta opportunismista. Kyse on moniongelmaisesta ruikusta, joka uhoaa olevansa mahtava suurvalta, vaikkei kykene edes itse putsaamaan paskoja jätevesistään.

Kunnianhimon ja rohkeuden puutteesta kertoo karusti se, ettei Venäjä edes uskalla oikeasti julistaa sotaa, vaan lähettää omat joukkonsa vieraan valtion alueelle valehdellen samanaikaisesti suut ja silmät täyteen. Häikäilemätön valehtelu, huijaaminen ja rikolliset kaappaukset ovatkin suorastaan Venäjän kansainvälisen toiminnan ominaispiirteitä. Samaan sarjaan kuuluvat asiattomat herjat, joista väsyttävin on ehkä fasistiksi haukkuminen. Venäjällä ei nähtävästi termi fasisti tarkoita mitään muuta kuin Kremlin imperialististen intressien vastustamista. Tietysti kun sitä jatkuvasti viljelee, voi se joskus osua oikeaankin, mutta aivan perkeleen röyhkeää on ladella fasismisyytöksiä samalla kun toteuttaa itse suuren kansallisen mission nimissä puhtaan hitleriläistä Anschluss-politiikkaa ja erikseen haalii eurooppalaisia fasisteja (joita muuten tukee taloudellisesti, ihan Kreikan suoranaisia uusnatseja myöten) "todistamaan" vieraan valtion maaperällä järjestämiään näytösvaaleja. Mainittakoon vielä lisäloukkauksena, että tiedustelujen mukaan yli 80 % venäläisistä kannattaa Putinin fasistista seikkailu- ja aggressiopolitiikkaa, joten on aika turha vollottaa siitä, miten Venäjän talouden alamäki koskee tavalliseen kansaan. Hehän tätä ovat kaikesta päättäen halunneet.

Mutta onhan Venäjällä toki sisäisiäkin vihollisia, erityisesti homoseksuaalit. Erinomainen ja hyvin läpinäkyvä osoitus isovenäläisen fasismin noususta on viheliäinen "homopropagandalaki", jolla voi käytännössä estää seksuaalisten vähemmistöjen näkymisen julkisessa elämässä. Erityisesti Vitali Milonov -niminen kiihko-ortodoksinen villisika on erikoistunut homojen vainoamiseen, mitä pelle käy tekemässä henkilökohtaisestikin tunkeutuen konniensa kera alan klubeille ja häiriköiden kulttuuritapahtumia minkä ehtii. Milonov ei ole mikään marginaalihörhö, vaan Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen näkyviä hahmoja. Ylipäänsä hysteerinen suhtautuminen ihmisen seksuaalisuuteen tuntuu olevan venäläisessä yhteiskunnassa in, ja maan umpitaantumuksellinen, viharyhmäksi luonnehdittava ortodoksinen kirkko (jonka patriarkalta retusoidaan luksuskellot pois ranteesta promokuvissa) vain lisää löylyä. Kaikki tehdään tietysti absurdisti lasten suojelemisen nimissä, vaikka maan lapsiasiamies Pavel Astahov on kiinnostuneempi muiden maiden sosiaalitoimien puuhista (muistanette yhä sen vitsin maiden "sisäisistä asioista"), ja oman maansa sisällä toimii yksiselitteisesti lasten etua vastaan: Astahov on ärjynyt, että Venäjän kouluissa ei tule ikinä olemaan sukupuolivalistusta. Onnea HIV-tilastojenne kaunistamisessa sitten vain.

Mitä pitäisi tehdä? Eristää tämä konna täysin, kurjistaa ja romahduttaa sen talous, nöyryyttää Putinia (Huom: pitäisi on merkitykseltään tässä moraalisempi sana kuin kannattaisi), ärsyttää kaikin tavoin takaisin. Sitä tulee saada, mitä on tilannut. Lienee turha toivoa, että lahjusrahan perässä juokseva kansainvälinen urheilu taipuisi boikotteihin Venäjää kohtaan, mutta tänä vuonnahan tulee kuluneeksi 70 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Ei kannattaisi kutsua Putinia juhliin tai vastata tämän kutsuihin. Perusteeksi voisi laittaa, että olisi aika suolaista juhlia toisen maailmansodan päättymistä muiden maiden aluetta miehittävien fasistien seurassa.

Onneksi olkoon, Venäjä, sinä fasistinen roistovaltio. Tuokoon uusi vuosi sinulle entistä laihempia aikoja ja entistä huonompia uutisia. Niitä olet suorastaan kerjännyt. Varmaa on, että tuolla tiellä ei hyvin käy, ja lähes yhtä varmaa on, että ainakaan se kaljupäinen kääpiö ei kykene siltä kääntymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti