keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kolumnipuuska

Kolumnipuuska ei ole tuulentuiskaus, joka romahduttaa pylväikön, eikä äkillinen vimma kirjoitella lyhyitä mielipideartikkeleita. Kolumnipuuska on se asento, jonka kolumnisti artikkeliin liitettävässä valokuvassa useimmiten ottaa. Tiedättehän, tällainen:

Metro

Kolumnipuuskan on ilmeisesti tarkoitus ilmaista itsevarmuutta: tämä on minun mielipiteeni, ja te voitte yrittää vain pärjätä sen kanssa. Kolumnipuuskassa mies ei saa käyttää solmiota. Hymyily on kolumnipuuskassa sallittua, muttei suotavaa, sillä se vesittää affektoitua ota tai jätä -henkeä. Korkeintaan pieni itsetyytyväinen tai -tietäväinen virneenhäivä on suositeltavaa. Mallia näyttää alan supisuomalaisin ilmentymä, TS:n Hannu Miettinen:


Turun Sanomat

Kolumnisti vaikuttaa tällaisessa kuvassa ylenkatseellisen kriittiseltä, tismalleen siltä mieheltä, joka tekee käytetystä autostasi hyvin alhaisen tarjouksen ja ilmoittaa haastavasti, että et sä siitä mistään parempaakaan hintaa saa. 

Hymyily vesittää helposti koko kolumnipuuskan. Tässä otos, jossa kolumnisti muistuttaa vahingoniloista, yhä hippivaiheestaan toipuvaa mökkinaapuria saunapaloasi katselemassa:

Kodin Kuvalehti


Tämän vuoksi viivasuisuus onkin kolumnipuuskaajalle parempi vaihtoehto. Se näet ilmaisee suuremman kirjon asennetiloja. Tässä kolumnipuuska, joka voi osoittaa yhtä hyvin oivallusta kuin pöyristystä:


Etelä-Saimaa


Taustan kannattaa kolumnipuuskakuvassa olla tyhjä. Esimerkiksi tämän kuvan bulevardihenkinen kulttuuriympäristö yhdistettynä kolumnipuuskuttajan bulevardihenkiseen habitukseen antaa hänen ymmärtää olevan pikemminkin Kokoomuksen kuntavaaliehdokas kuin uskonnollisen aikakausjulkaisun kolumnisti:


Sana

Tämä blankkotaustainen puuskuttaja taas kelpaisi melkein minkä tahansa eduskuntapuolueen vaalimainokseen, mitä nyt ehkä Vasemmistoliitolle ja Perussuomalaisille turhan siisti ja kammattu:
 
Kirkko ja kaupunki


Kolumnipuuska voi ilmentää myös ns. rock-asennetta, asenteista ehkä väsyttävintä:

Yle Lahti

Kolumneihin ei selvästikään riitä pelkkä kasvokuva. (Kuva on pakko olla, sillä tuleehan meidän tietää, miltä kirjoittaja näyttää voidaksemme asettaa hänen ajatuksensa tai sellaisina markkinoidut naputuksensa henkilöityyn kontekstiin.) Vartalosta on näytettävä vähintään ylin kolmannes, mutta parhaiten kolumnipuuskuttajan masun ihastelu onnistuu tietysti kokovartalokuvassa:

OivaSeutu

Jotkut kolumnipuuskuttajat tuntuvat itsekin tajuavan asentoformaatin tahattoman komiikan:

Apu

Olisiko mahdollista kirjoittaa kolumneja siten, että kusipäisyys ja omahyväisyys paistaisi pelkästään tekstuaalisesti ilman visuaalista tukea?

perjantai 12. toukokuuta 2017

J. V. Snellman


Eli toisin sanoen Joku Vitun Snellman. Hänellä on yksi arviolta 315 vuotuisesta liputuspäivästämme, muttei edes nimikkoleivosta. Hän istuu Suomen Pankin fasaadia rumentamassa ylväänä kuin puhumattomaan dementiavaiheeseen taantunut vanhus hoitokodissa, ja hän näytti Frankensteinin hirviön varhaiselta raakaversiolta. Kukaan ei ole lukenut mitään hänen kirjoittamaansa teosta loppuun eikä ole menettänyt siinä paljoakaan. Miksi siis tuhlaamme lipunkiskomiseen vaadittavaa liike-energiaa tähän kumiseen suoruumiiseen, joka ei selvästi osannut edes käyttää kampaa filosofiasta nyt puhumattakaan?

Snellman on näet Suomen kansallisfilosofi. On hyvin soveliasta, että tyhjänjauhamiseen erikoistunut tunnevammainen hirvenperse tunnetaan tittelillä, joka ei tarkoita mitään. Voittiko hän filosofian SM-kisat 1866? Snellmanin filosofinen ansio on siinä, että hän referoi sisällöllisesti tyhjimmän ja kielellisesti lukukelvottomimman saksalaisen filosofin sanamagiaa Suomen oloissa. Hegelin, tuon mahtipontisen sekopään, harvoista ymmärrettävistä katkoksista plagioimalla muodostui juhlittu kansallisfilosofia, joka ei ole muuta kuin ylikäsitteellistämisen autuuteen, aikakauden historiantajuttomiin muotiharhoihin ja apinoijansa henkilökohtaisiin tunne-elämän häiriöihin tukeutuva poliittinen ohjelma. Nykyaikana Snellmanin puolipontevalla hegelehtimisellä on lähinnä kulttuurihistoriallista relevanssia, joka sekin on aivan ilmeisesti haihtumassa, kun enää kukaan ei tiedä, mikä mies hän oikeastaan oli – aivan kuin esimerkiksi kirjailija Antti Heikkinen Ylellä puolivakavissaan valittelee

Kyse ei välttämättä ole pelkästä sivistymättömyydestä, vaan mittakaavaharhasta. Snellmanin kultti on menneisyysilmiö, jonka relevanssi pienenee kuin virsikirjan. Kerron artikkelin ensimmäisen salaisuuden: kaikki liputuspäivän saaneet ihmiset ja asiat eivät välttämättä ole tärkeitä. Liputuspäivät jaellaan tyystin poliittisin perustein; ne eivät saapuneet Siinaivuorelta eivätkä ne kasvaneet mättäästä suppilovahveroiden tapaan. Snellmanin historiallinen merkitys pienenee jatkuvasti, ja on yhä ilmeisempää, että hän oli hyvin keskinkertainen hahmo, jonka nousu suuriruhtinaskunnan kaapin päälle kertoo lähinnä siitä, miten ohuesta kerroksesta latinantaitoiset kyvyt oli hänen elinaikanaan raaputettava.

Snellmania juhlitaan, tai no, on joskus juhlittu suomalaisen kansallisuusaatteen johtohahmona. Runeberg ja Arwidsson ovat jättäneet tälläkin alalla suuremman henkisen perinnön, mutta se toki on totta, että Snellman oli keskeisiä hahmoja suomalaisen kansakunnan keksimisessä.

Asiahan on näet niin, lapsukaiset – ja tämän, artikkelin toisen, salaisuuden voi kuka tahansa ammattihistorioitsija vahvistaa  – että kansakunta, ei vain suomalainen vaan mikä tahansa, samoin kuin kansallisuusaate ja kansallisvaltio ovat 1800-luvun keksintöjä, joiden jostain syystä teeskentelemme olleen olemassa retroaktiivisesti vuosisatojen ja -tuhansien taakse, vaikka ne ovat pelkkiä kuvitelmia tänäkin päivänä. Valtioita toki on, mutta on jostain syystä yhä muodikasta teeskennellä, että niillä on ensisijaisesti muita kuin geografisia, valtapoliittisia ja taloudellisia perustuksia. Ajatus kansakunnasta rajattuna historiallis-faktisena ja ilmeisenä entiteettinä on suurin piirtein rautatien ikäinen keksintö. Paitsi että rautatiet ovat oikeasti olemassa ja helpottavat ihmisten elämää. Tai voisivat tehdä niin, jos VR saisi vuoronsa noudattamaan edes suurpiirteisiä aikatauluja. 
  Tämän omituisen kansakuntaharhan vallassa olemme tottuneet mm. kuvittelemaan, että Suomi olisi erityisen "nuori" kansakunta, vaikka esimerkiksi mukayhtenäisestä "kansallisesta" historiastaan tunnettu Kiina on kanssamme samaa ikäluokaa ellei reilusti nuorempi. Jostain Intiasta, Jordaniasta tai Bangladeshista puhumattakaan. Tämän yleisessä tiedossa olevan salaisuuden menetettyä ansaitsemattoman mystiikkansa on paljon helpompi asettaa Snellman hänelle kuuluvalle paikalle fennomaanis-laimeahkon valtiotaistelun kontekstiin keskinkertaisena poliitikkona ja sanomalehtikirjoittelijana, jolla ei ollut yhtään omaa ajatusta ja jolla ei edes tarvitsisi olla merkitystä Suomalaisuuden Liiton mulkkujen ulkopuolella. (Suomalaisuuden Liittoon kuuluu pelkkiä mulkkuja, jännä juttu.)

Ei tässä vielä kaikki. Snellman ei ollut ainoastaan ansiotta hehkutettu mielikuvitukseton keskinkertaisuus. Hän oli myös aktiivisesti haitallinen, jopa tuhoisa, sille suomalaiselle kansakunnalle, jota luuli niin kovin rakastavansa. JiiVeet Snellman ja Stalin – kummalla on vastuullaan enemmän suomalaishenkiä? No, Snellmanin toimiessa senaatissa käytännössä valtiovarain/hätätilaministerinä Suomi vei ruokaa ulkomaille samalla, kun kahdeksan prosenttia väestöstä nääntyi nälkään ja sen seurauksiin. Tämä suomalainen holodomor oli niinkutstutun Länsi-Euroopan viimeinen massiivinen nälkäkatastrofi, jota Snellman senaatteineen olisi voinut lievittää, jos olisi halunnut. Ei halunnut. 

Snellmanille oli näet tärkeämpää huolehtia suomalaisen kansakunnan siveellisestä edistyksestä ja kontribuutiosta maailmankulttuuriin kuin valvoa, että tämän hänen keksimänsä suomalaisen kansakunnan todelliset, fyysiset jäsenet eivät kuolleet kuin kärpäset tuskallisilla tavoilla täysin estettävissä olevassa elintarvikekatastrofissa. Hätäapua tuli ulkomailta, mutta liian vähän ja se jaettiin huonosti. Snellman senaatteineen panosti hätäaputöihin eli silmänlumeeksi järjestettyyn pakkotyöhön, jossa koottiin tautisia ihmisiä kaivamaan kanavia tai muuta sellaista kosmeettista, jottei vain kenenkään hengissä pysymistä varmistettaisi vastikeettomasti: sehän näet tärvelisi Snellmanin mielikuvituksessaan tekohengittämän suomalaisen kansakunnan moraalin. (Take notes, Sipilä.) Nämä nälkiintyneiden työleirit tietysti pahensivat tilannetta levittämällä kulkutauteja, joihin kuoli vielä enemmän ihmisiä, kuten joku oikeaan käytännön ajatteluun kykenevä normaalilla älyllä ja etiikalla varustettu ihminen olisi voinut hegeliläiselle kansallisnerolle kertoa, jos tämä olisi kyennyt edes tunnistamaan järkevän ajatuksen kohdatessaan sellaisen.

Snellman oli näitä halveksittavia moralistihirviöitä, jotka ovat huolissaan siitä, miten alempien sosiaaliluokkien moraaliin vaikuttaa se, jos he saavat päähänsä omistavansa jonkun oikeuden elämään merkityksessä "minun ja perheeni ei pitäisi kuolla korpeen yhteiskunnan kyvyttömyyden takia" tai muuta sellaista, jota ei voi abstrahoida maailmanhengen pierukaasuilmentymäksi.   

Snellman on paskin ihminen, olla on liputuspäivä kalenterissamme. (Lenin ei sellaista onneksi koskaan saanut.) Hän näytti hirviöltä hyvästä syystä: hän oli hirviö. Keskinkertainen, banaali byrokraattihirviö. Häntä ei tule passiivisesti unohtaa; hänet tulee viskata historian kaatopaikalle sylkäisyjen saattelemana.

torstai 11. toukokuuta 2017

Toukokuiset lumimyrskyt


Hei vaan Huippuvuoret ja Siperia, en ole varma oletteko tietoisia asiasta, mutta me täällä Etelä-Suomessa yritämme järjestää semmoista pientä kevättä, joten ehkä voisitte lopettaa arktisen jäädytysilmanne pumppaamisen päällemme. On hankalaa yrittää saada aikaan vuoden muutamaa elämälle sopivaa kuukautta, kun joka helvetin päivä taivaalta ryöppyää vettä kaikissa muissa olomuodoissa kuin nesteenä.

Toukokuun puoliväli lähestyy, ja näköjään joka ainut iltapäivä pilvistä lappaa lunta, räntää, jalkarättejä, pakastettuja muuttolintuja ja jäisiä keskisormia. 

Se on perseestä, paitsi että jopa perseestä tulevat asiat ovat sentään yleensä lämpimiä.

Tasapainoskootterit




Kevät toi kevät toi kaduille tarpeettomat keskiluokan lelut, joiden päätehtävänä on sekä tehdä kevyessä liikentessä etenemisen käyttöliittymästä mahdollisimman hankala että tuottaa murtuneita käsiä ja tärähtäneitä aivoja. Tasapainoskootterit, nuo purgatorio-segwayt, saavat tosin tämän arkisen maailmamme näyttäytymään meille edes hetkellisesti hieman hienompana ja upeampana – pelkästään siksi, että tasapainoskoottereilla huojuvat puupäiset pikku tolvanat ovat niin yksiselitteisen vajukkimaisia törppöyskeskittymiä, että kaikki heidän ympärillään tuntuu kontrastina järkevöityvän.

Kenelle nämä insinööritaidon hukkapalat on tarkoitettu? Kävelyyn kykenevät eivät niitä tarvitse, ja kaikki lievästikin liikuntarajoitteiset eli ihmiset, joille oikeasti voisi olla hyötyä mahdollisuudesta liikkua ilman jatkuvaa askeltamista, telovat itsensä moisella härvelillä alle minuutissa lopullisesti vuoteenomiksi. Parhaassa tapauksessa viritelmällä hyrrää naurettavassa etukenossa jalkakäytävällä kuin maailman hyhmäpäisin futuristi, jolle kävely on yksinkertaisesti liian rasittavaa. Vain kuollakseen katukiveyksen reunan ja oman rahankäyttöongelmansa uhrina. Ja jos käyttäjä ei itse kaiken aikaa yritäkään aktiivisesti tapaa itseään vempuloimalla tämän surullisen turhakkeen varassa, polttaa värkki omatoimisesti hänen talonsa akkua ladatessaan. Vaikka vekottimen kulta-aika olikin jo viime vuonna, on rahankäytössään holtittomien idioottien itsetuhovimma klassisen ajatonta. 

Todennäköisin tumpelo, jonka voi tasapainoskootterilla nähdä höseltävän, on noin 12-vuotias pärisijä vähintään kahden kaverinsa kanssa, ja tällöin kyseessä on mitä todennäköisimmin kyynisten vanhempien yritys tienata rahaa jälkikasvunsa vakuutuksilla. 
 Ikävä kyllä rullatönöttimen päällä voi ilmeisesti kohdata tällaisenkin ilmestyksen: 


Tämä tihulainen tässä ei tarvitse enää kuin miesnutturan ja sähkötupakan, niin hän on kaiken ihmiskunnassa pieleen menneen ruumiillistuma. Kun hän vierittää pönötysolemuksensa ohitsesi, voit lohduttaa itseäsi sillä, että hän on täyttänyt koko kulkemanne kadun nolouskiintiön viideksisadaksi vuodeksi eteenpäin.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Posti

Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo.*
*Kaupunkialueilla vain rappujen, taloyhtiöiden ja korttelien yhteisjakelukeskuksiin kolme kertaa kuussa. Kissanulkoilutuspalvelumme saatavilla nyt myös viikonloppuisin ja öisin. Muista nyt evakkoja juhlakirjeellä, kärräämme sen suoraan kaatopaikalle! Huomaa myös, että ensi kuusta alkaen kaikki postimerkit muuttuvat 4. luokan merkeiksi. Lähetä joulukortit viimeistään 20.5.! Toimitukset ulkomaille sekä yli 30 000 asukkaan kaupunkeihin poistuvat palveluvalikoimastamme vuoden lopussa.


Muistatteko ajan, jolloin Suomi kykeni köyhyydestään, pienuudestaan, alhaisesta asukastiheydestään, sodistaan yms. huolimatta toteuttamaan postinkannon kaltaisia palveluita luotettavasti ja toimivasti? Muistatte? Oletteko jotain kahdeksankymppisiä? Voisitte ehkä ennen luonnollista poistumaanne antaa vinkkejä, koska suomalaiset eivät osaa enää pyörittää edes postia. Postimaksun, osoitteen ja kuljetuksen yhdistelmä on osoittautunut ylivoimaiseksi.

Postin toiminta-ajatus ei ole erityisen monimutkainen: se kuljettaa määritettyä korvausta vastaan kirjeitä, lehtiä ja muita lähetyksiä. Jopa Afganistanissa on posti, ja luotettava postilaitos kuuluu ilmiselvästi sivistysvaltion julkisiin palveluihin. Paitsi Suomessa, missä Posti Group Oyj on julkinen osakeyhtiö, joka pyrkii vimmaisesti tekemään kaikkea mahdollista muuta kuin postin kuljettamista. Ruohoa leikataan, ateriapalveluita toimitetaan, vanhuksia insuliinipiikitetään, talvirenkaat vaihdetaan, nielurisat poistetaan, halot hakataan, lumet aurataan, lehmät lypsetään, viemäritukokset avataan ja ylipäänsä tehdään kaikki asiat, joista ei ole mitään hyötyä varsinaisen postin varsinaisille asiakkaille: kansalaisille, yrityksille ja viranomaisille, joiden lähetysten pitäisi löytää perille. 

Mistä Postin vimma haalia itselleen lisää tehtäviä, kun se ei suoriudu edes ydintehtävästään kunnialla? Selitykseksi tarjotaan sitä, että ei kirjeiden kuljettaminen enää ole taloudellisesti kannattavaa, ikään kuin tämä valaisisi asiaa. Miksi postin tulisi edes tuottaa voittoa? Tietysti siksi, että se on osakeyhtiö. Miksi posti edes on osakeyhtiö? Sen pitäisi olla valtion laitos, joka tuottaa julkista palvelua. Ei postin kuljettaminen itsessään voine olla taloudellisesti kovin kannattavaa, kuten ei kirjasto, neuvola, poliisi, käräjäoikeus tai maanpuolustuskaan. Mikään näistä ei ole kannattavaa siinä mielessä, että se tuottaisi voittoa. Ne tuottavat yhteiskunnallisia palveluja, jotka ovat oleellisia maan kaikkinaisen toiminnan kannalta. Kumma kyllä esimerkiksi Puolustusvoimia tai maamme hovioikeuksia ei ole muutettu osakeyhtiöiksi, jotka yrittäisivät laajentua Slovakian hoivapalvelualalle. 

Postin pitäminen minään muuna kuin valtion budjetista rahoitettuna laitoksena on typerää ja barbaarista sinänsä, mutta järjestely tuottaa kaiken huipuksi vielä asiakkaiden kannalta surkeaa palvelua. Suomen satavuotisjuhlaa mainosläpysköissään ja postimerkeissään tuulettava Posti Group Oyj juhlistaa merkkivuotta myös venyttämällä lähetystensä toimitusajat vuosisadan tuntumaan. Helsingissä monille alueille ei tunnetusti keväällä ole jaettu postia viikkoihin, eikä lafka itse tiedä koko asiasta tai usko valituksia ennen kuin se päätyy sanomalehtiin. Pääkaupunkiin osoitetut postipaketit juuttuvat loputtomaan Kafka-looppiin Turun ja Liedon välille. Postinjakajat heittävät lähetykset roskiin silloin, kun eivät viitsi vain jakaa niitä vääriin osoitteisiin. Olen yli vuoden ajan saanut toistuvasti kirjeitä, jotka on osoitettu eräälle kaupungin toisella puolella asuvalle naiselle, ja kun vien ne postilaatikkoon tai jopa postikonttoriin, saapuvat ne viikon sisällä taas minulle. Kyse on näemmä vuokra-asuntoyhtiön laskuista, mikä on varmasti lähettäjälle ja oikealle vastaanottajalle hyvin harmillista. Parhaassa tapauksessa sama kirje on virhetoimitettu minulle kolme kertaa. Ehkä posti toivoo, että kävisin toimittamassa lähetyksen sen oikealle vastaanottajalle omatoimisesti. Ehkä tämä on tulevaisuuden postipalvelua. Samalla omat harvat paperilaskuni saapuvat toistuvasti myöhässä. En uskalla edes aavistella, kenelle ne on ensin toimitettu. Lisäksi pian loppuu ovelle jakelukin, ja on esitetty, että jakelua, jota muutenkaan ei juuri tapahdu, vähennettäisiin entisestään, mutta vain niillä alueilla, missä asuu enemmistö tämän maan ihmisistä. 

Kirjeet, paketit ja lehdet hävitetään, rikotaan, toimitetaan kun jaksetaan tai deletoidaan koko universumista, mutta eräs lähetys toimitetaan aina perille: yhdentekevä mainoskuori Postinen, joka tiedottaa minulle, että K-kaupasta saa broileria ja helvetin ytimestä traktorimönkijöitä. Mainostaahan Postinen joskus myös Postin omia hyvän mielen kampanjoita: kirjoita kirje sotaveteraanille! Jos Posti edes yrittäisi hoitaa alkuperäisen tehtävänsä, ehtisi kirjekin perille vielä veteraanin elinaikana. Vuodesta 1638 postitoimintaa on kyetty tässäkin ryteikössä harjoittamaan, mutta nyt ei enää onnistu. Tekisi mieli lähettää paketillinen paskaa Postin johdolle, mutta sekin olisi hukkaan heitettyä ulostetta, kun Posti tietysti hävittäisi senkin tai jumiuttaisi sen lajittelulimboon Halikon ja Kirkkonummen välille.

Miksi emme voi saada postipalveluja? Mikä niissä olisi niin kauheaa?