torstai 19. tammikuuta 2017

Suomi 100


Vai että oikein Iltarauha. Kyllä ennen pitkää alkaa suomalaista vituttaa.

Vuonna 2017, jos suurvallat suovat, vietetään Suomessa itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa. Ilman ironiaa tai kyniikkaa on todettava, ettei Suomen suoritus itsenäisenä valtiona ole lainkaan vähäteltävä. Suomi on ainoa kaaoksen vuonna 1917 itsenäisyytensä julistaneista valtioista, joka on yhä olemassa suvereeniluokassa. Maailmansodan loppuvaiheessa muodostetuille uusille kansallisvaltioille ei pääsääntöisesti ollut luvassa kovinkaan pitkää ikää. 

Edelleen ivatta pitää myöntää, ettei Suomi ole hassumpi paikka elellä. Asiat ovat verraten hyvin, ja vuosien 1917–1918 alkuolosuhteisiin nähden nykytilaa voi pitää hämmästyttävän miellyttävänä. On täällä joskus tehty jotain oikein, vaikka sitten vahingossa.

Paljon on tietysti tehty myös perin juurin väärin. Koska hyödytön jupina ja purnaus kuuluvat suomalaiseen perinteeseen, omistan itsenäisen tasavaltamme juhlavuoden kaikelle sille, mikä Suomessa on pielessä. Tulen juhlavuoden kuluessa kirjoittamaan asioista, jotka Suomessa on möhlitty, asioista, joiden takia Suomi on huonompi kuin sen olisi välttämätöntä olla, ja kaikesta, mikä täällä sohjossa otsasuonta pullistaa. Mukana on katsauksia niin maamme menneisyyden törttöilyihin kuin ärsyttävimpiin nykyilmiöihin, henkilöihin, yhteiskuntaan, kulttuuriin – kaikkeen siihen, minkä takia Suomi on sitä mitä on huonolla tavalla. Katsotaan, saanko aiheesta kasaan sata kirjoitusta. Jos en saa, laskettakoon se Suomelle eduksi.

Tervetuloa mukaan tälle matkalle maamme loskaisimmille raiteille, kelirikkoisimmille kaistoille ja lemuavimmille suonsilmäkkeille. Tai jääkää pois, sama se minulle on. Kohottakaamme kuitenkin malja juhlavuoden virallista likööriä itsenäiselle Suomelle. Mitäs se muuten on? Helvetti. Millainen naurettava pusikkokansa valitsee juhlavuotensa viralliseksi likööriksi (Tokihan sellainen on pakko olla, samoin kuin useampi virallinen juhlaolut ja mitä näitä nyt on... makkaraa, verhoja... saksia. Missä olit, kun julkistettiin viralliset Suomi 100 -juhlakynsisakset?) ulkomaisen tuotteen, joka vielä kulkee ulkomaisen pääkaupungin nimellä? (Lohdutukseksi muistutettakoon, että saa niitä muitakin silti yhä ostaa.) No... aika keskinkertainen maa. Siis noin pohjoismaaksi.    

2 kommenttia:

  1. Liian kauan olet ollut poissa, luulin jo jotain pahaa tapahtuneen. kiitän tulevista teksteistä jo etukäteen, kiitos. Olkoon Tämä Herran vuosi paha, suorastaan Tuhma.

    VastaaPoista
  2. Jotain pahaa tapahtui: 2016. Mutta nyt olen totutellut uuden normaalin jatkuvasti vajoavaan kivijalkaan. Viinakaappini on täynnä, samoin rakkoni ja otsalohkoni, joten täältä pesee.

    VastaaPoista