perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pyörätiellä käveleminen

Jos jalankulkijana jalkakäytävällä saa olla päättäväisesti väistämättä väylällä pyöräileviä kuonakeskittymiä, niin vastavuoroisesti pyörätiellä polkiessaan joutuu jatkuvasti pelastamaan eteen tunkevia tyystin huomiokyvyttömiä jalankulkijoita. Mikä perkele pakottaa tekemään kaiken aina väärin ja nurin? Voisiko tämän kahtalaisen ongelman ratkaista sillä, että muutettaisiin kaikki jalkakäytävät pyöräteiksi ja pyörätiet jalkakäytäviksi? Ehkä silloin saataisiin viimein kaikki vaihtamaan oikealle väylälle, kun siitä tulisi heille väärä. Eikö nyt jumalauta voisi jalankulkija pysyä jalkakäytävällä tunkematta toiselle väylälle?

Minulla ei ole mitään ymmärrystä näille rakkolevän aisteilla ja älyllä varustetuille kudoskimpuille, jotka löntystävät äkkiarvaamatta poikittain pyörätien halki kykenemättä katsomaan ympärilleen tai ylipäänsä huomioimatta mitään muuta kuin oman napanöyhtänsä osoittaman kulkusuunnan. Jäkälällä on parempi itsesuojeluvaisto kuin arkipäivän jalankulkuzombeilla, jotka laahustavat vailla tietoisuutta halki kevyen liikenteen väylien, ja siksi kunnioitan jäkälää enemmän kuin yhtäkään pyörätielle tallustelevaa hapenhukkaajaidioottia. Jos ette osaa olla ihmisten ilmoilla, niin pysykää jumalauta poissa. Tai jos haluatte haastetta, niin menkää kävelemään ajoradalle, perhanan vaikkuaivot.

Pyöräilijöille suosittelen pyöräteille häikäilemättömästi tunketuvien jalakulkijoiden kohdalla mahdollisimman läheltä suoritettavaa ohitusta, perkeleellistä kellonkilistämistä, voimakasta kiroilua ja lievää herjaamista sekä suusanallista toivomusta siitä, että asianomainen häipyisi helvettiin tuhoamasta julkisten paikkojen kollektiivista turvallisuutta.

Kaikki edellinen koskee nimenomaisesti erikseen rajatulla ja merkityllä pyörätiellä kävelemistä. On myös yhdistettyjä pyöräteitä ja jalkakäytäviä, joilla jalankulkijat ovat erikoistuneet aiheuttamaan vaaratilanteita seilaamalla kuin unessa tien puolelta toiselle ilman mitään havaittavaa syytä ja, kuten on heille tavallista, täyden liikenteellisen solipsismin vallassa ilman tietoisuutta siitä, että tiellä voi olla muitakin kulkijoita. Nämä maanvaivat ovat rasittavia, typeriä ja itsekeskeisiä, mutta heihin pystyy sentään pyöräilijän näkökulmasta paremmin varautumaan, kun tietää, että heitä odotusarvoisesti voi ko. väylällä liikkua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti