En ole kirjoittanut paljoakaan Kreikan ja euroalueen talouskriisistä. Minulla ei ole ollut keskusteluun paljoa vakavaa kontribuoitavaa, vaikka koko touhu tuntuukin olevan kauttaaltaan äärimmäisen huonosti hoidettu. En ihaile tapaa, jolla Kreikka on hoitanut asiansa, en tapaa, jolla Kreikan velkojat ovat toimineet, enkä tapaa, jolla EU-instituutiot ja jäsenmaiden hallitukset ovat toimineet. Jotkut ovat tyrineet enemmän kuin toiset, mutta selvää on, että kenellekään ei voida minkään oikeudenmukaisuuden mukaan myöntää puhtaita papereita. Kaikkein tökeröimmästä ja typerimmästä vastuuttomuudesta ovat minun kirjoissani tilillä Kreikan hallitukset ja kreikkalaiset, joiden mandaatilla nuo hallitukset toimivat. Viimeisin näytös tuotti erittäin kovilla ehdoilla ladatun avustusesityksen, jossa Kreikan valtion toiminta olisi tarkoitus turvata eurooppalaisella rahoituksella, jonka Kreikka saa sitoutuessaan taloudenpidollisiin muutoksiin. Ehdot ovat sinänsä tiukkoja ja avoimia aiheelliselle kritiikille – tuskin esimerkiksi monet saksalaiset, suomalaiset tai alankomaalaiset poliitikot olisivat valmiita esittämään kaikkia samoja vaatimuksia omissa kotimaissaan – mutta niillä on poliittiset syynsä. Jokaiselle hallitukselle oma asema on tärkein, kuten pääministeri Tsipras varmasti ymmärtää.
Itse Kreikan tapahtumia huvittavampi ilmiö on ollut sosiaalisessa mediassa koko kriisin ajan suoritettu typeryyden hekatombi, joka äityi viimeisimmän sopimuksen myötä aivan uusiin mittoihin. Jo aiemmin on ollut hauskaa seurata, kuinka somessa ja melko skandaalimaisesti myös kreikkalaisten ja muutamien muunmaalaistenkin poliitikkojen retoriikassakin on Saksan hallitusta verrattu johdonmukaisesti natseihin. Kuinka tyhmiä näin toimivat ihmiset oikein ovat? Kuinka vähän heillä voi olla kunnioitusta natsien uhreille? Kuinka tiedottomassa tilassa on mahdollista ylipäänsä pusertaa kokoon tekstiä, puhetta tai kuvamanipulaatioita? Nämä jäävät mysteereiksi, mutta selvää on, että kun postaaja tai mielenosoittaja tukkii näkymän kuvilla, jossa Merkel ja Schäuble pönöttävät SS-univormuissa aatuviikset huulessa, on asialla naurettavan mittaluokan idiootti, jonka näkemyksille ei kannata suoda mitään arvoa tässä tai muissakaan asioissa. Ihan selvennyksenä: Merkel ja Schäuble antavat vararikkoiselle maalle miljarditolkulla pätäkkää asettaen tälle tuelle ehtoja, jotka avunsaaja voi halutessaan hylätä. Jos ehdot hylätään, avustusta ei tule, ja tällöin Merkel ja Schäuble ovat sitoutuneet toimittamaan humanitaarista apua. Koettakaapa saada vastaava sopimus Hitleriltä.
On jonkinmoinen ihme, että edellä kuvattu törkeä epähistoriallisuus ei ole poikinut vastalauseita ihmisiltä, joita ihan oikeat natsit ovat ihan oikeasti vainonneet ja tuhonneet. Jos tällaisia ääliövertauksia tekevällä pohjasakalla menee huonosti, Kreikalla tai missä tahansa muualla, on maailmassa edes jotain oikeutta. Tukehtukaa tyhmyyteenne, ihmishahmon peräpukamat. Otetaanpa vielä pikku vertailu: kumpi äänestää innokaammin natseja kansalliseen parlamenttiin, Saksa vai Kreikka? Kreikka voittaa selkein luvuin: Kultaisella aamunkoitolla on Kreikan 300-paikkaisessa parlamentissa 17 edustajaa; Saksan Kansallisdemokraateilla on 631-paikkaisessa Bundestagissa pyöreät 0 natsia. Jos kreikkalaiset vastustavat natseja, kannattaisi heidän vaikka lopettaa näiden äänestäminen.
Hieman vähemmän törppöä pölinää edustaa vimeisimmän sopimustuloksen kirvoittama Twitter-viestitunnus #Thisisacoup tai miten se nyt kirjoitetaankin. Jostain espanjalaisten pösilöiden höperehtimisestä versonut ääliövirus levisi läpi debiilimmän twitteratin kuin pahinkin maastopalo Argoliksessa elokuun aikaan. Taaskin ihan selvennyksen vuoksi: eräs vallankaappauksen tuntomerkeistä ei ole, että sen kohteeksi joutuvan maan demokraattisesti valitulla lainsäädäntöelimellä on täysi valta halutessaan hylätä vallankaappaus ja näin torjua se sitovasti. Kreikan hallitus sai halutessaan hylätä tai hyväksyä sopimusesityksen, ja Helleeninen parlamentti voi myös vapaasti äänestää sopimuksen ja sen edellyttämien toimien kohtalosta. Se, että jonkin ikävän asian tekemättä jättäminen aiheuttaa jonkin toisen ikävän asian, ei tee mistään vielä vallankaappausta. Ei pitäisi olla vaikeaa. Voin kuvitella, miten tällaista pöljäilyä hehkuttavat pösilöt rähisevät parkkisakosta "perusoikeuksien holokaustina" tai muuna vastaavana. Torspoimmat vasemmistotolvanat alkavat hyperbolan alueella muistuttaa pahasti Yhdysvaltain rabieskonservatiiveja, jotka riehuvat vallankaappausretoriikalla suurin piirtein minkä tahansa ei-vallankaappauksen liepeillä.
Sinänsä voi toki olla aiheellista pohtia, missä määrin on demokraattisen päätöksenteon ja hyvän hallintotavan mukaista, että Kreikkaan esitellään hyvin yksityiskohtaista lainsäädäntöä muutamien päivien varoitusajalla (yleensä muutaman päivän varoitusaika on liian lyhyt mihinkään kunnolliseen keskusteluun isoista poliittisista linjoista, mutta se ei tuntunut helppoheikistön vasemmistolaisinta osaa haittaavan Tsiprasin merkityksettömän pikakansanäänestyksen kohdalla). Tosin ne, jotka (edelleen mediassa) kiihkeimmin vetoavat Kreikan demokratian puolesta, eivät yleensä tuo esiin sitä, että Kreikan 18 euroneuvottelukumppania ovat myös demokraattisella mandaatilla toimivia hallituksia, jotka vastaavat omille parlamenteilleen ja joiden valta tulee näiden maiden kansoilta. Tuskin heidän demokratiansa on vähemmän arvoinen, kun sopimusta tässä kuitenkin tehdään. Ilmiselvää kuitenkin on, että vallankaappausta ei ole tapahtunut muualla kuin ääliöiden mielikuvituksessa. Euroalueella tai EU:lla ei ole valtuuksia pakottaa mitään maata pysymään jäsenenään vastoin tahtoaan. Kreikka on vapaa hylkäämään tai hyväksymään saadut esitykset. Se, että molemmilla vaihtoehdoilla on ikäviä seurauksia, ei tee tästä epädemokraattista, nöyryyttävää, kansallissosialistista tai vallankaappauksellista.
Suomen linjaa on analysoitu, mikä on varmaan ihan hyvä; minusta tällaisen maan ei kannata EU:ssa ikinä hankkiutua asemaan, jossa voi jäädä yksin estämään jotain. Sosiaalisen median neropatit ovat toki tässäkin taas loistaneet. Lukuisat kreikkalaiset twiittailivat siitä, että Suomi hyväksyttiin EU:n jäseneksi Korfun kokouksessa ja että Kreikka tuki Suomen jäsenyyttä. Mitä sitten? Mitä tämän pitäisi tarkoittaa? Kreikka tuki Suomen EU-jäsenyyttä, kuten käsittääkseni kaikki muutkin EU-maat. Olisiko Kreikalla ollut syitä olla tukematta Suomen pääsyä unioniin? Oliko Suomi valehdellut vaikkapa taloutensa tilasta, väärentänyt tilastollisia tunnuslukujaan? Pyrkikö Suomi petoksella jäseneksi? Ei pyrkinyt, ja näin ollen kaikki vastavuoroisuusvelat, joita ei voi tällaisesta edes muodostua kuin jonkun läpeensä mädän paska-aivon mielessä, tuli kuitattua, kun Suomi (tai kukaan muukaan) ei estänyt Kreikkaa pääsemästä petoksen keinoin euroalueeseen. Ai niin, muistattekos vielä, kuka tuki Kreikan jäsenyyttä EU:n edeltäjäjärjestössä? Taisi olla eräskin Saksan liittotasavalta, joten haistakaa nyt jo.
Yksittäisistä somesankareista haluan nostaa esiin ruotsalaisen demarimeppi Marita Ulvskogin, joka twiittasi (kuten nykyisen periksiantamisen aikoina sanotaan) kommentin Alexander Stubbin toiminnasta euroalueen valtiovarainministerien Kreikka-kokouksessa. Ulvskogin mukaan Stubb on kuin ne pojat, jotka kiusasivat hänen kehitysvammaista sisartaan koulussa. Stubbhan toki tunnetaan ja tiedetään entiseksi koulukiusaajaksi, mutta europarlamentaarikolta on kieltämättä melko viiltävää poliittista analyysiä tehdä vammaisesta sisarestaan lyömäase valtioiden välisissä velkaneuvotteluissa, sillä asiathan liittyvät yhteen ei niin saatanan mitenkään. Herää kysymys, liekö Ulvskogin sisar perheensä ainoa jälkeenjäänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti