tiistai 20. tammikuuta 2015

Hassuja kuvia piirustelevien ihmisten murhaaminen

Ihan vaan että jos kerran päättää mennä niin pitkälle, että rupeaa oikeasti suunnittelemaan joukkomurhia, niin voisi vaikka keksiä jonkun vähemmänkin typerän syyn kuin että joku piirsi hassun kuvan jostain puolisentoista tuhatta vuotta manan majoilla oleilleesta historiallisesta henkilöstä, mutta mikäs siinä. Käykää seuraavaksi vaikka listimässä se Asterixin piirtäjä: mokomahan on piirtustellut halventavia karikatyyreja Julius Caesarista, joka, kuten sivistyneet ihmiset tietävät, julistettiin senaatin päätöksellä jumalaksi ja näin ollen ylittää arvovallallaan kevyesti jotkut pahaisen profeetan tasoiset kaipparit.*

Pitäisikö meidän muka jotenkin erikseen pelätä näitä puhkotut pipot päässä riehuvia sekopäitä? Kuunnella, mitä heillä on sanottavaa? Muuttaa käytöstämme heidän takiaan? Haistakoot profeetan partapunkin paskat. Nämä tyypithän ovat idiootteja, kun luulevat voivansa oikeasti vaikuttaa asioihin tällaisella vähämielisellä perseilyllä. Tarkoitan ihan oikeasti, että pilalehden piirustelijoiden tulittaminen seulaksi on aivan totaalisen idioottimaista toimintaa. Se on typerimpiä tavoitteita, joiden täyttämisen kukaan ihminen on koskaan ottanut tehtävälistalleen. Täysin hukkaan heitettyä energiaa.

Hei neropatit: ei lehtiä ole pakko lukea.

*Julius Caesar oli myös ihan oikea sotapäällikkö ja poliitikko eikä mikään karavaaneja ryöstelevän kapisen rosvojoukon pomo. Hän oli myös paljon parempi kirjoittaja kuin sellaiset tapaavat olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti