perjantai 12. syyskuuta 2014

Matti Apusen ja Riku Rantalan yhteismätkijäiset

On hyvin ärsyttävää, kun kaksi valmiiksi erittäin ärsyttävää ja vastenmielistä tyyppiä alkaa haukkua toisiaan. Se kasvattaa ärsytysvaikutuksen yleensä ainakin 2,5-kertaiseksi. Tällä viikolla sosiaalisessa ja oikeassa uutismediassakin on jähnätty juuri tällaista rähmäruhtinaiden kamppailua, kun Matti Apunen ja Riku Rantala, kaksi monialaista helppoheikkiä, ovat ottaneet mittaa mediakikkeleistään.

Madventures on ikävystyttävä pössyttelijöiden Baedeker, jonka tehtävänä tuntuu olevan päästää parin uhkaavasti keski-ikäistyvän kakaran, varsinkin toisen näistä, mediapersoona höyryämään hikisissä olosuhteissa. Ja näin tulee todistettua, ettei ole maailmankolkkaa, jonne valkoisen miehen ego ei tunge voidakseen paisutella itseään ruutua virikkeentoivossa toljottavien kansanheimolaistensa turtuneissa silmissä. Tämä mössö levittäytyy yhä laajemmalle: sen siedettävämpi ilmenemismuoto on ulkopuolinen dokumenttikavalkadi, joissa nämä kaksi eivät ole jatkuvasti äänessä ja ruudussa, ja vähemmän siedettävä ilmenemismuoto Rantalan halvimman vasemmistopopulismin sävyttämä mediapaisutus.

Matti Apunen taas vaikuttaa jokseenkin avuttomalta sedältä, joka jupisee puuceessä Twitter-viestinnän pinnallisuutta. Häntä pidetään kolumnistina vain siksi, että yhtä semijärjellistä pointtia kohden hän tekee kymmenen hämmästyttävän huonoa, mikä on hyvä konsti saada klikkauksia ja kommentointia. Apusen hulvattomimpia performansseja oli kritisoida Palefacen (jota pidän ihan hiton ärsyttävänä, kiitos kysymästä) lyriikoita tilastotiedoilla ja vaatia rap-artisteilta kappaleiden kunnollista ja läpinäkyvää lähteistystä. Apunen on sellainen tyyppi, joka tunkee Brechtin Teurastamojen Pyhän Johannan näytökseen mukanaan nivaska tilastoja Illinois'n lihanpakkaamoteollisuuden tuloksista sekä työllisyysvaikutuksista. Jostain syystä EK pestasi tämän puolirandilaisen möykyn ihan virallisestikin äänitorvekseen luullen kai, että siitä saisi pesemällä jonkin Voltairen. Ei onnistunut.

Ja nyt, kiitos Pelsepuupin hernerokkapäivän, saamme nämä ihastuttavat persoonat samassa paketissa toisilleen vinoillen, koko helpon vasemmistopopulismin ja helpon markkinaoikeistopopulismin näköalattoman uroboroksen, jota ei ihan tosi jaksaisi. Ei enää puutu kuin että Tuomas Enbuske ja Antti Nylén tunkisivat vielä mukaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti