lauantai 16. elokuuta 2014

Calvin Harrisin kielikuvat

Calvin Harris on joku DJ-tuottaja, joka kävi Suomessa esiintymässä Weekend Festivaalilla, joka kirjoitetaan tosiaankin tuolla tavalla tyhmästi. En ole koskaan kuullutkaan enkä ole kiinnostunut, mutta otsikointi kiinnitti huomioni.

Harris sanoo, että hänen Rihannalle tuottamansa levy on "singonnut" hänet "eri stratosfääriin". Kyseessä lienee jokin scifi-hommeli, sillä stratosfäärejä ei ole montaa erilaista. Niitä on itse asiassa vain yksi, ja se sijaitsee planeettamme ilmakehässä tropo- ja mesosfäärin välissä. Se, että joku tai jokin syöksähtää "eri stratosfääriin" ei siis tarkoita yhtään mitään.

On hyvä tietää, mitä sanat tarkoittavat, ennen kuin rupeaa pulauttelemaan niitä ulos. Tietysti myös on kohteliasta olla nostamatta tyhmintä yksittäistä haastattelun aikana sanottua asiaan suoraan otsikkoon, mutta toimittajat nyt tekevät mitä tekevät, varsinkin Ylellä.

perjantai 15. elokuuta 2014

Ilpo Kokkilan vetistely

Jos kaipasi elämäänsä jostain syystä näinä aikoina vielä lisää lapsekkaan emotionaalista absurdismia, niin kannatti katsella Ylen TV-uutisista EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkilan itkuista haastattelua 14.8.2014. Itkun ja naurun sekaista töhinää pääsi omastakin kurkusta, kun epäuskoisena seurasi työnantajajärjestön pomon kyynelehtimisen rajoilla häilyvää tuhertamista siitä, miten Venäjän pitäisi ymmärtää, että vastapakotteet ovat Suomelle ihan kohtuuttomat ja että varmaan hyvää hyvyyttään tekee Venäjän hallinto poikkeuksia jonkun abstraktin, suomalaisteollisesti määritellyn reiluuden periaatteen nojalla. Alahuuli väpätti vuorineuvoksella siihen malliin, että on vaikea mieltää kaveria enää uskottavaksi neuvotteluosapuoleksi kotimaisen ulkoparlamentaarisen korporatismimme puitteissa.

Ihanko tosissaan tämä mies on niin lapsellinen, että kuvittelee Venäjän heltyvän nelivuotiaan tasoisen mutku mutku -argumentaation edessä? Suomi on ihan itse valinnut olla mukana (ja hyvin syin, mutta se ei edes kuulu tähän) langettamassa Venäjälle pakotteita, joiden vastatoimet eivät sitten muka saisikaan koskea meidän talouttamme, kun se on ihan epistä.

Näin briljantti työmarkkinajohtaja ja talousviisas kannattaisi lähettää neuvottelemaan rauhaa Ukrainaan. Olisi liikuttava näky, kun Kokkilan sameat kyyneleet juoksisivat pitkin poskia hänen anellessaan sairasvuoteella retkottavaa Strelkovia, tai Girkiniä, tai mikä sen rektaaliolion oikea nimi onkaan, ihan tosi lopettamaan keljuilu, kun ei oo enää yhtään kivaa.

Voi Pultavassa pierevä suutari, että hävettää niin saatanallisesti taas vaihteeksi.

torstai 14. elokuuta 2014

Ampiaiset

Olipa kerran kaunis loppukesän hellepäivä, kun eräs helposti ärsyyntyvä mies päätti syventyä Puškinin novelleihin miellyttävän lämpöisessä ulkoilmassa. Hän istuutui mukavasti taittotuoliin ja ehti lukea ehkä noin minuutin, kunnes pieni kellertävä hyönteinen suhahti hänen nenänsä eteen ja tunki iholle. Hän hätisti ötökän tiehensä, mutta parin minuutin kuluttua se tai toinen saman lajin edustaja pörisi jälleen hänen henkilökohtaiseen tilaansa heristäen myrkkypanoksella ladattua pistintä peräpäässään muutamien senttien etäisyydellä hänen silmämunastaan. Tämä yksilö ei suostunut lentämään tiehensä millään hosumisella, joten mies jätti paikkansa (ja kirjansa, jonka lukemisesta ei ollut muutenkaan tullut siihen mennessä mitään) ja haki sisätiloista sanomalehden, jolla ryhtyi läimimään aggressiivista hyönteistä. 
 Tämä kohtaus toistui yhä uudelleen ja uudelleen siten, että miehen täytyi luopua pitkäjänteisen fiktiotekstin lukemisesta ja vaihtaa suosiolla kevyempää keskittymistä vaativaan aikakauslehteen. Hän hosui hyökkääviä hyönteisiä muutaman minuutin välein ja hakkasi sanomalehdellä ainakin neljä sellaista tohjoksi (suurella tyydytyksellä), mutta näitä raidallisia pikku demoneja ilmaantui jatkuvasti paikalle, ja ne poikkeuksetta tunkeutuivat kiinni miehen kroppaan siten, että rentouttavaksi ulkoilmakokemukseksi suunniteltu iltapäivä muuntautui hermoja kuormittavaksi hyönteisjahdiksi. Mies ajatteli, että olisi kannattanut vain pysytellä sisällä, kun luontoa kansoittavat tällaiset viheliäiset olennot, joilla ei ole muuta virkaa kuin provosoimatta häiritä muita näiden yrittäessä vain olla omissa oloissaan.


Ja sitten paljastuksia. Tuo kaunis loppukesän hellepäivä oli viime viikolla, mies olen minä ja hyönteiset ovat ampiaisia. Ampiaiset ovat misoteistisen kreationistin parhaita argumentatiivisia liittolaisia. Nämä pikku paskiaiset ovat vain ja aina ja kaikkialla riesaksi ilman minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja. Loppukesästä ne yksinkertaisesti muuttuvat jopa oman lajinsa kannalta turhiksi, kun pesät hajoavat ja nämä meitä piinaavat lisääntymiskyvyttömät pikku riivaajat purkavat hyönteiseksistenssikriisinsä hyperaggressioon kaikkia vastaan sattuvia kohtaan. Ampiainen on jokaisen ikinä tuntemamme väkivaltaisen kusipään arkkityyppi jalostuneessa hyönteismuodossa, jossa paskamainen öykkäröinti ja hankaluuksien etsiminen korvaa kaikki persoonan tai tietoisuuden kaltaiset ominaisuudet: ampiainen on periaatteessa vain kitiinikuorinen robotti, jonka tarkoitus on pilata kesäpäiväsi ja käydä kaikkien hermoille.

Jos ihminen, joku tietty, yleisesti tunnettu henkilö, olisi suunnitellut ampiaisen, rakentanut sellaisen ja vapauttanut lajin maailmaan, olisi oikeutetun kiukkuinen väkijoukko ajat sitten antanut hänelle hänen ansionsa mukaan talikoiden ja soihtujen avulla. Ja minä olisin mielelläni johtanut sitä joukkoa.

perjantai 8. elokuuta 2014

Trivago-mainos

Jos olet yksi niistä suomalaisista, jotka ovat altistuneet Trivagon suunnitelmallisen raivostuttavalle TV-mainokselle noin 533 miljoonaa kertaa tänä vuonna, niin tiedä, ettet ole yksin. Meitä on monta. Meillä ei tosin ole joukkovoimaa, sillä olemme niin täydellisesti tämän vimmastuttavan typerän mainoksen lannistamia, ettei organisoinnista tule mitään. Joudumme vain hyväksymään joka ainoan mainoskatkon alkaessa, että jälleen kerran vähämielisesti virnuileva nainen vie meidät tuuman verran lähemmäksi kuolemaa Venetsiassa.

Tämä näyttelijä ei osaa edes olla katsomatta kameraan, mihin kykenevät sentään useimmat yli kahdeksanvuotiaat pystymetsäamatööritkin. Tämän muikistelevan linssintoljotuksen sekä pörröisen eläimen puhutteluun tarkoitetulla äänensävyllä lausutun verbaalisen sisällön subtekstejä on tulkittu (minusta aiheellisesti) eroottisiksi, mikä tekee kokonaisuudesta vain entistäkin hirveämmän. Asiaa ei varsinaisesti paranna se, että nainen, jonka käytös alkaa pidemmän päälle (joskus 50 000 katsomiskerran paikkeilla) vaikuttaa henkisesti jälkeenjääneeltä, haluaa huoneeseensa jonkun antiikkisen kylpyammeen sukellellakseen oman kroppansa likavesissä, mikä sekin tietysti näytetään asiaankuuluvan ilmehdinnän viimeistelemänä. 

Siis, hyvä, kauhistuttava Trivago, me luovutamme. Antaudumme ehdoitta. Ilmoittakaa vaatimuksenne (jos niitä on sen huoneen, myöhäisen ulkonaolon ja ammeen lisäksi muitakin) mahdollisimman pian, niin huolehdimme kyllä siitä, että hallituksemme hyväksyy ne ensi tilassa. Teemme vaikka maahanlaskuoperaation Adrianmerelle ja hankimme sen huoneen, jonka se muija haluaa, vaikka aseella uhaten, kunhan tämä vain loppuu. Vaivaisen valtiomahdin pakottamiseen meidänkin voimamme sentään vielä riittävät, mutta teidän julma henkinen näännytyssotanne on murtanut meidät.

(Tosin jos todella löytäisi mukavan hotellihuoneen 250 metrin säteellä Pyhän Markuksen aukiosta jykevällä jalallisella kylpyammeella hintaan 60 euroa per yö, niin sellaista saavutusta toki sopisikin televisiossa mainostaa.)

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Heikki Aittokosken rakoileva tajunta

Helsingin Sanomat julkaisee sille päälle sattuessaan oikeinkin hyvää journalismia ja taustoitusta, mutta eihän sillä saa koko lehteä tai sivuostoa täytettyä: siksi toimittajan täytyy olla nykyään myös kolumnisti, mikä ei sekään ole aivan hirvittävää, ellei toimittaja kuvittele olevansa pihakaivoa syvempi pohdiskelija, jonka manieristista tajunnanvirtaa syydetään harsomaisen tietoisuuden laskoksista lukijain koettavaksi, elettäväksi. Väkevää.

Tällaisen journalismin Joycena voi jo pitää Heikki Aittokoskea, jonka konseptuaalisesti mielenkiintoinen ja muutamien, joskin ikävän harvojen lauseiden osalta valaiseva reportaasimatka ensimmäisen maailmansodan tapahtumapaikoilla vajosi nopeasti teennäiseksi huurupuuroksi, josta parhaan ja armollisen tiiviin approksimaation on rakkaudella laatinut Lehden toimitus.

Toimittajan lotofagiset harharetket Sarajevon ja Ieperin välillä olivat sentään vielä tunnistettavissa journalismiksi, mutta hänen tajuntansa integriteetin kannalta huolestuttava kehityskulku on runo(?) Asioita:
"Asioita
maailmassa tapahtuu asioita
lähemmin tarkasteltuna tapahtuu
tapahtuu asioita jotka
eivät kestä lähempää tarkastelua
asioita tapahtuu
asioita

Asioita
rajat ylitetään järjestyksessä
ensin soveliaisuuden sitten valtioiden sitten kaikki
eikä lopulta ole yliampuvaa ampua alas
pehmolelut pellolla nukkuvat
sellaisia asioita
asioita tapahtuu
kun tapahtuu asioita"
Helsingin Sanomain nettiversion uusimmat uutiset -toiminto linkitti tähän. Uutiset. En ole nyt tässä kritisoimassa runoa (totean vain, että tämä on ollut runoudelle synkkä vuosi pelkästään tämän ja Merja Kyllösen ansiosta), vaan olen huolissani Hesarin työterveysoloista ja toimittajien jaksamisesta. Media-alan kilpailu on ehkä käymässä turhan isoilla kierroksilla.

Minun on myös synkästi muistutettava itseäni siitä, että minä osaltani maksan tästä, ihan oman valintani kautta omasta vapaasta tahdostani. En osaa sanoa, onko se eettisesti perusteltua. Omakin tietoisuuteni alkaa rispaantua, kun mietin, mitä kaikkea aiheutan toimittajille tilaukseni jatkamisella. Toimittajille. Ihmisille.

tiistai 5. elokuuta 2014

Pankkikäyntini ja hullut kanssa-asiakkaat

Kävin taannoin vierailulla pankissa. Se ei koskaan ole miellyttävää, koska siellä on aina liikaa asiakkaita avoimia palvelutiskejä kohden. Tämä johtuu siitä, että pankit inhoavat ja halveksivat henkilöasiakkaitaan ja pitävät näitä lähinnä kiusana itselleen. Mutta minkäs teet, ja periaatteessa jonottaminen on ihan siedettävää.

Tilanne muuttuu sietämättömäksi, kun ympärille sattuu täysin sekopäisiä, typeriä ja käytöstavattomia paskaolentoasiakkaita, joilla ei oikeudenmukaisessa maailmassa olisi mitään asiaa pankkiin, koska heillä ei olisi raha-asioita hoidettavana, koska heillä ei olisi rahaa, koska he ovat liian tyhmiä tulemaan toimeen mitenkään. Tällä kertaa, kuten aiemminkin, sattui sellaisia ympärille.

Otin vuoronumeroni ja istuin odottamaan vuoroani. Asiakkaita oli melkoisesti, mutta päätin jäädä konttoriin, kun kerran istuinpaikkojakin oli vielä vapaana. Kyseenalaistaisin pankin käytännön soitattaa paskaa suomi-iskelmää konttorin kaiuttimista, mutta kyseessä on vain vähäinen vaiva.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia sujuivat erään peltomyyrämäisesti pukeutuneen täti-ihmisen puhelimeenkailotusta kuunnellessa. Pystyisin helposti luettelemaan erinäisiä asiaan liittyviä nimiä ja syntymäaikoja, koska ko. ämmä oli niin huonokuuloinen, vajaaälyinen tai molempia, että hän karjui sanottavansa luuriin sellaisella voimakkuudella, että takuuvarmasti konttorin kuuroimmatkin harmaapääasiakkaat sen kuulivat. Maistraattiin piti saada papereita, ja kailottaja halusi "saada asian pois käsistään", koska kyseessä olivat "niin isot rahat". Tämän tolvanan habituksesta ja käytöksestä päätellen mitä todennäköisimmin siis joitakin satoja euroja. Ikävä kyllä tarkkoja summia ei mainittu keskustelussa. 
Vihasin jo tätä ihmistä enemmän kuin ketään siihen mennessä sillä viikolla, kun hän pani vielä paremmaksi: täti ponkaisi ylös istumapaikaltaan, jätti käsilaukkunsa istuimelle paikkansa merkiksi, ja lampsi koko ajan dialoginpuolikastaan luuriin rääkyen ainoalle avoimelle palvelutiskille, jolla palveltiin parhaillaan toista asiakasta. Sitten tämä meluisa uuhi röyhkeästi ojensi kouransa tiskillä asioitaan virkailijan kanssa hoitavan asiakkaan paperien ym. dokumenttien yli kaivaakseen käytettyjen vuoronumerolipukkeiden kasasta muutaman lipukkeen ja palatakseen takaisin istumapaikalleen virkailijan ja useimpien kanssa-asiakkaiden hämmentyneiden katseiden alaisuudessa. Istuttuaan tuolille törkimys kirjoitti sanelusta joitain nimiä ja numeroita käytettyjen vuoronumerolipukkeiden kääntöpuolille. Uskomatonta moukkamaisuutta. Tällaiset ihmiset pitäisi sulkea kaivokseen ja jättää sinne. Tai ainakin ajaa pois konttorista asiakkaita ja henkilökuntaa häiriköimästä. Jumalauta, kun asiakas on pankin palvelutiskillä raha-asioitaan hoitamassa, ei siihen väliin ole kenelläkään mitään asiaa. Vartijoiden pitäisi heivata tukevalla niskapersotteella kaikeinlaiset häiriköivät, röyhkeät kälisijämuijat kadulle konttorista. Helvetti miten läpeensä paska ihminen voi olla. 

Ei tässä onneksi vielä kaikki. Edellä esittelemäni täti suostuttiin jostain syystä ottamaan palveltavaksi hänen oman numeronsa tullessa vuoroon. Tähän mennessä aikaa oli kulunut noin runsaat 10 minuuttia, mutta viheliäisten ihmisraatojen puhelimeenhuutoa ja öykkäröintiä seuratessa aika matelee, joten olin jo henkisesti melko uuvuksissa. Ikävä kyllä Mammonin temppelin julmat jumalat halusivat koetella minua lisää kutsumalla konttoriin asiakkaiksi kaksi noin 17-vuotiasta nuorta naista, jotka asettuivat istumaan varsin lähelle minua odottamaan palveluvuoroaan. Nämä kaksi henkilöä olivat tietenkin aivan hirvittäviä ihmisiä. Kaikille vihattavimman lajin ääliömöykyille tyypillisesti heilläkin oli tasan yksi verbaalis-audiaalinen kommunikaatioasetus: huutaminen. Mikä saatanan vimma on näillä typeryksillä aina huutaa kuin sumusireeni riippumatta siitä, onko "keskustelu"kumppani 15 sentin tai sadan metrin päässä? 

Nämä toivottomat idiootit tietysti kiljuivat toisilleen mahdollisimman vähämielistä sisältöä, jota voi vain väljästi pitää inhimillisenä viestintänä: "Vittu mä olin kännis, mut vittusaatana meijä mutsi oli niin kännis! MÄ SANOIN SILLE ET VITTU JOS SÄ OOT NOIN KÄNNIS NIIN VITTU MÄ OON KÄNNIS EI VITTUSAATANA MÄ OLIN KÄNNIS!" Kaikki varsinaiset ihmiskunnan jäsenet asiakkaiden joukossa (sellaisiakin yhä pankeissa käy) tuijottelivat jalkateriään näiden kahden tyystin tiedottoman vasikan mylviessä surkeasta elämänriekaleestaan, joka olisi - näin vilpittömästi ajattelin joutuessani sitä kuuntelemaan - kannattanut jättää kokonaan väliin. Olin ehtinyt keksiä tätä viheliäistä paria varten jo useita kymmeniä ikuisen kidutuksen muotoja, joita voisi pitää katolisen mielikuvituksen barokkisina riemuvoittoina, kun demoninen duo sai päähänsä poistua konttorista piinattuaan kanssaihmisiään vartin verran rääkymisellään. He vain lähtivät.

Tällainen ei käy päinsä, jumalauta! Kun on tultu raastamaan viattomien hermoja aggressiivisen kovaäänisellä älyn, tapojen ja ihmisyyden poissaolon manifestaatiolla vartti, on jatkettava loppuun saakka ja odotettava, kunnes pääsee kassalle hoitamaan asiansa. Se on vähintä, mitä voi tehdä. Ellei sitten ole niin, että kirottu kaksikko tuli konttoriin alun alkaenkin vain raivostuttaakseen kaikkia muita, mikä tekee heistä täydellisimmin pahat tietämäni ihmiset. Olisin mielelläni suonut ohjuksen iskeytyvän konttoriin tuhoten sen täydellisesti: olisin mieluusti luopunut omasta elämästäni, jos olisin voinut varmasti tietää, että nämä kaksi ihmistä katoavat maan päältä. Olen harvoin vihannut ketään todellista, kohtaamaani ihmistä niin paljon ja niin raivokkaasti kuin näitä kahta.

Tällaista mielettömyyttä on kohdattava, jos vain haluaa uuden tunnusluvun. Miksi ihmiskunnan karseimpien jäsenten on tehtävä yksinkertaisista asioista kaikille sietämätön koettelemus? Hävetkää, lakatkaa olemasta. Suunnittelijat ja visionäärit: eliminoikaa kaikki sosiaalinen kontakti konttoreista ja virastoista: jokaiselle oma, äänieristetty odotushuone. Pakko sellainen on saada, kun osa sakista on niin toivotonta, ettei osaa saatana olla. Olla. Oleminen on näille se vaikea osa, ja silloin olisi syytä kysyä hamletiaanisia kysymyksiä aika vakavalla mielellä.