maanantai 26. toukokuuta 2014

Peruskoulujen virsivisa

Valmennetaan koululaisia visaan, jossa tivataan virsien sanoitusten yksityiskohtia. Kilpaillaan virsien osaamisesta. Tässä herää muutamia kysymyksiä, joista päällimmäisenä mainittakoon MIKSI? Miksi koululaisten kannattaisi opetella ulkoa musiikillisia mitättömyyksiä, joiden sanat ja sävel on joka tapauksessa painettu siihen kirjaan, joka on ilmaiseksi saatavilla jokaisessa paikassa, jossa oletusarvoisesti niitä veisataan? 

Ensinnäkään koko konseptissa ei ole mitään järkeä, vaan se on lähinnä ajanhukkaa. Miksi kouluissa kannattaisi käyttää aikaa tällaiseen? Millainen meriitti on valtakunnallisen koululaisten virsivisan voitto? Kirjaavatko voittajat sen työhakemuksiinsa? En usko. Virskikisan voitto on hyödyllinen lähinnä sikäli, että se tarjoaa kohtalaisen pätevän prognoosin niiden henkilöiden identifioimiseen, jotka eivät todennäköisesti tule luopumaan neitsyydestään 35. syntymäpäiväänsä mennessä.

Onko Opetushallituksessa jokin oma sisäinen kisa siitä, kuka keksii vajaaälyisimmän tavan hukata muutenkin oppimäärien kanssa painivien oppilaiden aikaa trivialiteetteihin, joilla ei voi edes missään kuvitteellisessa maailmankaikkeudessa olla termiitin sylkikakkaran verran merkitystä? Jos tällaisia turhia kisoja on pakko jonkun järjestää, niin eiköhän seurakuntien lapsi- ja nuorisotoimi olisi osuvampi paikka. Niillä kun ei ole lakisääteisiä tehtäviä ja oppisuunnitelmallisia rajoitteita sen suhteen, mitä tietoja ja taitoja on rajallisessa ajassa oppitunneilla kyettävä omaksumaan.

Ja vielä on palattava alkuun: miksi virret? Miksei voisi kisata jostain, josta edes voi olla teoreettisesti jotain hyötyä? Miksei opeteltaisi mieluummin vaikkapa kaikkia maailman valtioita pääkaupunkeineen, valtiomuotoineen ja lippuineen sillä ajalla, jota pitäisi haaskata maailman huonoimman musiikin ja itseään toistavien jumalanmielistelysanoitusten tankkaamiseen tavalla jos toisellakin? No siksi, että Opetushallituksen arkkipiispan tai mikäliekään veronmaksajain rahain tehokäyttäjä valistaa, että "virret kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperintöön". (Iso osa niistä on ongittu Saksasta ja Ruotsista, ja uudemmat, ehkä vastenmielisimmät, lisät Virsikirjaan ovat tyylipuhtaan emotionaalis-manipulatiivista gospel-roskamukaelmaa Ameriikan malliin.) Jos haluaa edistää suomalaisen kulttuuriperinnön osaamista, olisi hyödyllisempää ja tarkoituksenmukaisempaa opetella ulkoa vaikka kansalliseepostamme Kalevalaa suurta koululaisten Kalevala-visaa varten. Se nyt ainakin on perin juurin suomalaista. Noita samanlaisia ja keskenään aivan yhtä mitättömiä virsiä on pilvin pimein kaikissa protestanttisuuden vaikutuksen tuntemissa yhteiskunnissa. 

Pitäisi ehkä suhtautua jotenkin kunnioittavammin. Mutta. Olisi helpompaa kunnioittaa sellaisia projekteja, hankkeita ja ihmisiä, jotka eivät olisi tajuntaa haittaavan perinpohjaisesti typeriä. 

(Tietysti kristinuskon terveen ihmiskuvan valaisemisen kannalta tietty virsiosaaminen voi olla perusteltua. Esimerkiksi virsi 622 kuvaa hyvin kristillisyyden voimauttavaa ja henkisesti tervehdyttävää vaikutusta: "Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan". Tuon sanoituksen laatija on maailman halveksittavin ja vihattavin ihminen, sylkekää hänen haudalleen myrkkyä.)

1 kommentti:

  1. Virret ovat kulttuuriperinnettä, mutta niin ovat kommunistien taistelulaulutkin. Molempia näyttää uhkaavan lisäksi unohtuminen jos niitä ei oteta kouluopetukseen uusiksi ehdottomasti eikatsomuksellisiksi pakkoaineiksi.

    Olisi kyllä iloista jos musiikintunnilla sävellettäisiin nuotit lahtarinvihauslauluihin jotka on sanoitettu äidinkielentunneilla.

    VastaaPoista