torstai 17. lokakuuta 2013

Heidi Hautala

Asioita, jotka ärsyttävät Heidi Hautalaan liittyen:
  • Hänen pimeästi teettämänsä työt ja yritys luikerrella vastuusta ja myös tietoisuudesta tilanteessa, jossa kaikkien normaalijärjellä varustettujen on pitänyt käsittää, mistä on kyse.
  • Hänen poseerauksensa avoimen hallinnon, hyvän hallintotavan yms. merkityksestä samalla kun hänen johtamansa ministeriön virkamiehet uhkailevat mikromanageroivasti hänen tietämyksellään ja suostumuksellaan yritysten toimitusjohtajia potkuilla, jos nämä tekevät rikosilmoituksia laittomasta toiminnasta, joka heidän johtamaansa yritystä on kohdannut aluksen ollessa talviaikaan vesillä hyvin vilkkaasti liikennöidyllä sisämerialueella.
  • Hänen venkoilunsa sen jälkeen, kun em. asia tuotiin ilmi. On varmaan mahdollista muistaa asioita ja niiden järjestyksiä väärin (jostain syystä aina itselleen parempaan versioon, mutta silti), mutta silloin kannattaisi tällaisissa asioissa varmistaa asiaa huolellisesti, ettei anna väärää tietoa julkisuuteen. Mutta se on vielä ihan mahdollista. Jännää on, että julkistettujen dokumenttien joukosta "unohtuu" "vahingossa" mitä ilmeisimmin sen kuuluisan "toimistosihteerin" toimesta juuri se kiusallisin dokumentti.
  • Hänen yrityksensä esittää tämän vuoksi välttämättömäksi käynyt eronsa jonakin sankarillisena "vastuunkantona".
  • Hänen puoluetoveriensa ja kannattajiensa vastenmielinen ja falski lässytys hänen "vastuunkantonsa" luulotellun korkeasta moraalista, kun kyse on siitä, että ministeri oli osoittautunut toimissaan tekopyhäksi ja epäluotettavaksi ja käynyt rasitteeksi sekä hallitukselle että puolueelleen. Ville Niinistö jeesusteli jotain käsittämätöntä siitä, mitä "sydän sanoo", kun kyseessä on kylmä poliittinen uskottavuus. Oras Tynkkysen mielestä koko asiassa tärkeätä on vain se, minkä tahon intressissä on ollut saada Hautala pois hallituksesta. Ei mene läpi, sori vaan. Ei mennyt läpi, kun persut vastaavaa ovat yrittäneet, eikä mene nytkään.
  • Hänen kannatuselementtiensä naurettava uhriutuminen, jossa Hautalan poliittisen uskottavuuden romahdus laitetaan kansalaisten älyä loukkaavan, patriarkaalisen naisia vihaavan miesjoukon muodostaman salaliiton piikkiin. Helsingin Sanomain politiikan toimitus katsoi tarpeelliseksi erikseen mainita Heidi Hautala -retrospektioartikkelissaan (WTF?) otsaketasolla sen, että "jotkut miehet" tulevat Hautalasta aivan raivoihinsa sen takia, mitä tämä on. Mieheyden korostaminen oli ilmeisesti oleellista. Sittemmin joku patriarkaalisen salaliiton paljastelija saman lehden yleisönosastossa päästeli avoimemmin samaa mätää jahtimakkaraa kunnon siivuina. Ettekö te oikeasti muka näe, että tämä salaliittouhriutuminen on ihan samaa alkeellista ja paranoidia oppikirjadefenssiä, jolla persut ovat perseilleet aina tehtyään jotain tyhmää ja jääneensä siitä kiinni? Ihanko oikeasti muka miesministeri ei joutuisi ns. poliittiseen vastuuseen puhuttuaan vastoin tosiasioita erikseen kysyttäessä? Muistutuksena vain I. Kanerva, ja hänellekin se oli ihan oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti